Kulttuuri- ja taidelähtöisyys

 Kulttuuri- ja taidelähtöisyys osuus kiteytyi meillä yhteen viikonloppuun. Siinä lähdimme luomaan valitsemastamme satuhahmosta kuvaa paperille piirtäen vasemmalla ja oikealla kädellä sekä silmät kiinni hahmoa.  Sen jälkeen työstimme satuhahmoa ja tehostimme kuvaa mm. maalaamalla tai ääriviivoja tussilla rajaten. Jokainen sai myös kiertää luokassa ja kommentoida toisten teoksia. Keksimme myös teokseen liittyvän runon, joka kuvasi teosta.  Opettaja kopioi jokaisen satuhahmon ja siitä sai tehdä oman käsinuken.

Lauantai päivänä jakauduimme pienryhmiin ja pienryhmissä saimme tehdä draama esityksiä. Iltapäivällä kävimme tutustumassa Hämeenlinnan taidemuseoon. Taidemuseossa etsimme kuvan, joka puhutteli meitä ja johon kiinnitimme huomiota. Siitä otimme kuvan ja kirjoitimme lyhyen kuvauksen siitä, mitä ajatuksia teos meissä herättää.

Eevan tekemä museotehtävä.

Teos puhutteli minua kävellessäni näyttelyä läpi ja päätin ottaa siitä kuvan. Teoksen värit ja muodot herättivät kiinnostukseni. Värien avulla teoksen keskiosaa on tehostettu lämpimien värien avulla, jolloin katsojan katse hakeutuu keskelle kuvaa. Näen teoksessa kerrostalon, jossa asuu paljon erilaisia ihmisiä. Keskellä kuvassa on mies ja nainen, heistä välittyy rakkaus ja sitoutuneisuus, joka asuu heidän kodissa. Olen muuttamassa syksyllä toiselle paikkakunnalle, ehkä tiedostamatta siksi valitsin tämän kuvan miettiessäni näin jälkeenpäin. 

Teos voisi tuoksua kauneuden, puhtauden ja ruusun tuoksulta. Siitä voisi kuulua hiljaisesti ihmishulinan ja talon asukkaiden ääniä sekä taustalla rauhallisesti soisi keväisiä linnunääniä. Teoksen talon katto tuntuisi kovalta ja seinät olisivat puuta. Lopuksi voin todeta teoksesta "oma koti kullan kallis".

Opin uusia taitoja hyödyntämään taidetta ja yhdistämään siihen erilaisia luovia menetelmiä. Sen lisäksi opin, miten sitä voi hyödyntää päiväkodissa lasten kanssa muun muassa tieto- ja viestintäteknologian avulla. Taidetta voi syntyä milloin vain ja käytännössä missä vain arjessa. Esimerkiksi lasten maalatessa maaleilla tai aikuisen heittäydyttyä tanssin pyöreisiin arki-ilta ovat eräänlaista taidetta. 

Kuva 1. Eevan valitsema taideteos ” Kahden kerroksen väkeä”.

Sofian tekemä museotehtävä.

Valitsin teoksen nimeltään Elollinen asetelma 1968.

Kiinnitin tähän teokseen huomiota ja huomioni kiinnittyi siihen pitkäksi aikaa. Jostain syystä teoksen värit ja asetelma herätti minut. Teos näytti vauhdikkaalta ja minulla tuli mieleen, että siinä on talo jonne on kokoonnuttu viettämään iltaa ystävien ja perheen kanssa. Vaikka ympäristö talolle onkin synkkä ja kylmänkin näköinen, mielestäni talon sisällä on lämmin tunnelma. 

Teoksesta voisi kuulua iloista puheen sorinaa ja astioiden kilahtelua, sekä rauhallista taustamusiikkia. Talosta kuuluisi sekä aikuisten että lasten ääniä. 

Teos herätti hyviä fiiliksiä ja iloisia tunteita. Mutta hieman myös haikeutta, koska jotenkin liitin teoksen omaan lapsuuden kotiini ja perheeseeni, jotka asuvat niin kaukana. 

Kuva 2. Sofian valitsema taideteos ”Elollinen asetelma 1968”.

 Toisena tehtävänä meillä oli suunnitella yhdessä vierailu museopedagogiikkaa hyödyntäen päiväkoti-ikäisten lasten kanssa varhaiskasvatuksessa. Ohessa suunnitelmamme.

Suunnittelimme vierailua Tampereella sijaitsevaan muumimuseoon, siellä on erilaisia muumiin liittyviä taideteoksia esillä ja muumit ovat lapsille mieluinen aihe.

Aluksi tutustumme päiväkodissa lasten kanssa muumeihin ja askartelemme niihin liittyvät hahmot, jokainen lapsi voi valita muumeista itselleen mieluisimman hahmon. Hahmon voi toteuttaa esim. tekemällä keppinuken pahvista ja käyttämällä siihen erilaisia materiaaleja, kangasta, villaa, lankaa, pumpulia, väripaperia jne. 

Kun hahmot on tehty, teemme retken muumimuseoon ja otamme hahmot sinne mukaan, siellä lapset saavat tutustua museon versioihin omista hahmoistaan. 

Toiminta on suunniteltu 3-5 vuotiaille. Tavoitteena on antaa lapselle kokemusta taiteesta sekä museovierailusta, kehittää lapsen kädentaitoja ja mielikuvitusta hahmon askartelun avulla.

Kokonaisuutena kahden päivän kulttuuri- ja taidelähtöisyys osuus olivat antoisia ja intenssiivisiä työskentelypäiviä. Saimme tutustua taidelähtöisiin menetelmiin draaman ja käsinukkejen avulla. Kulttuuri- ja taidelähtöisyys osuus innosti kokeilemaan menetelmiä ja saimme uusia ideoita taidelähtöiseen työskentelyyn päiväkodissa.

Erityisherkkä lapsi

Kuva 1. Elaine N. Aronin kirjoittama kirja

”Olemme onnellisimmillamme saadessamme toteuttaa syntymässä saamiamme lahjoja” -Aristoteles

Valitsimme luettavaksi kirjaksi ” ERITYISHERKKÄ LAPSI”. Kirjan nimi herätti kiinnostuksemme lukea tätä kirjaa, sillä meitä molempia kiehtoo erityisyys sekä herkkyys ja siksi valitsimme juuri tämän teoksen. Kirjailija Elaine. N. Aron on itse erityisherkkä ja hän on erityisherkän lapsen äiti.

Kirjassaan Aron kuvaa ensimmäisessä luvussaan tekemäänsä tutkimustyötä tutkimusten ja kysymysten avulla. Sen lisäksi hän on tutkinut erityisherkkyyttä ja pyrkinyt selvittämään mistä se johtuu. Aron toteaa, että yksiselitteisesti siihen ei vaikuta temperamenttipiirre. Toisessa luvussa Aron käsittelee vanhemmuuden taitoja ja ohjaa, miten haastavissa tilanteissa tulisi toimia.

Kolmannessa luvussa Aron pohtii ja ohjaa vanhempia, joilla ei ole taitoa toimia erityisherkän lapsen kanssa. Neljännessä luvussa Aron ohjaa muodostamaan turvallisen kiintymyssuhteen jo vauvaiässä erityisherkänlapsen kanssa, jotta suhteesta tulee turvallinen ja luottamuksellinen. Aron kannustaa arvostamaan tasavertaisesti lapsiaan ja huomioimaan heidän erityispiirteensä. Aron kuvaa, miten vanhemmat voivat puhua sisaruksistaan eri tavoin tietoisesti tai tiedostamatta: ” Tyttäremme on varsinainen nero, luokkansa paras ja olemme hänestä hyvin ylpeitä. Poikamme taas on (huokaus) aina vaan kiinnostunut pelkästään urheilusta.”    

Neljännessä luvussa Aron pohtii kasvatusmenetelmiä, jotka auttavat lasta kasvamaan ja kehittymään. Sen lisäksi hän kuvailee, miten herkkyydestä puhutaan sukulaisten, ystävien, opettajien ja lapsen kanssa. Asia otetaan puheeksi ja painotetaan sitä, että se ei ole sairaus tai häiriö.

 Luvussa viisi käsitellään erityisherkän lapsen kasvattamisen perusaskeleita

1.       Huomioi lapsen vireystila

2.       Kuuntele ja ole myötätuntoinen

3.       Tee säännöt selväksi

4.       Tarvitaanko käytöksenohjausta tai rangaistusta

5.       Miten hänen tulisi toimia

Kuva 2. Elaine N. Aronin kirjoittama kirja

Luvut kuusi, seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän käsittelevät kirjassa, miten vauvaikäisestä, leikki-ikäisestä ja kouluikäisestä huomaa erityisherkkyyden. Sen lisäksi kirjassa Aron ohjaa, miten arkaa ja pelokasta lasta voi rohkaista uudessa tilanteessa niin, ettei hän lannistuisi. Kymmenennessä luvussa Aron tuo vinkkejä, miten herkkää lasta voidaan sopeuttaa koulu- ja luokkaympäristöön. Kirjan viimeinen luku käsittelee erityisherkkiä nuoria ja aikuisia. Sen lisäksi, miten hyvää suhdetta vanhempaan voidaan pitää herkkään nuoreen aikuiseen.

Kirjassa Aron on lopuksi antanut vinkkejä erityisherkän lapsen opettajalle, kuinka tukea ja hyödyntää lapsen erityisherkkyyttä oppimisessa. Hän ohjaa käyttämään luovuutta ja ymmärtämään erilaisia oppimistapoja. Hän kehottaa tekemään tiivistä yhteistyötä lapsen vanhempien sekä edellisten opettajien kanssa.

Monessa muussakin kirjan luvuissa Aron antaa hyviä käytännön vinkkejä ja ohjeita erilaisiin tilanteisiin lapsen ja nuoren kanssa. Ohjeet ovat hyvin konkreettisia. Esim. uusiin tilanteisiin ja niihin liittyviin pelkoihin s. 219-220. Ja paljon muihin tilanteisiin erilaisia ohjeita.

EVÄS on muistisääntö erityisherkkyyden kuvaamiseen emotionaalinen reaktiokyky ja empatia, vivahteiden vaistoaminen, ärsykkeiden liiallisuus ja syvällinen käsittely. 

Monesti Aron palaa tähän ajatukseen lainaten ensimmäisen kappaleen kirjoittamaansa:” Vanhemman olisi ymmärrettävä, että lapsen epätavallinen käytös ei ole hänen eikä myöskään lapsen syytä. Erityisherkkälapsi ei ole tahallaan hankala.”

Aron on kirjoittanut kirjan mielettömän osuvasti ja nasevasti sekä käyttänyt kirjoitustyylissään yksinkertaisuutta ja herkkää kieltä, sitä on ihana lukea. 

Kuva 3. Aronin kirjoittaa kirjassaan paljon hyviä ohjeita kasvattajille

KIUSAAMISEN EHKÄISY JA KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN VARHAISKASVATUKSESSA

1          JOHDANTO

Pientenlasten kohdalla kiusaamista ei tunnusteta kovinkaan paljon, siitä ei puhuta, sitä ei huomata tai haluta huomata. Tämä on tietysti aika karrikoitu yleistys, varmasti on niitäkin jotka sen tunnistavat. Koulukiusaamista on tutkittu paljon ja siihen on kehitelty erilaisia menetelmiä puuttumiseen sekä ehkäisemiseen, pienten lasten kohdalla samankaltaisia tutkimuksia on tehty vähän, ja menetelmiäkin on tullut vasta lähiaikoina kentälle varhaiskasvatukseen. Pienten lasten kohdalla on vaikea erottaa mikä on kiusaamista ja mikä ns. normaalia kinastelua. Osaako pienet kiusata systemaattisesti ja tarkoituksen mukaisesti?

Kiusaamisen määrittelyyn on varmasti monenlaisia teorioita ja käsityksiä sekä jokaisen omaa kokemusta. Pienet lapset saattavat helposti sanoa aikuiselle, että kaveri kiusaa vaikka se ei aikuisen mielestä kiusaamiselta näytäkään. Vaikka aikuinen tulkitseekin tilanteen normaaliksi kinasteluksi, on lapsen kokemus otettava huomioon ja tilanne selvitettävä, helposti saattaa lapsen kokemuksen ohittaa vain sanomalla ”koittakaa leikkiä kiltisti”. Aikuisen läsnäolo lasten leikissä on tärkeää kiusaamisen ehkäisemisessä, näin aikuinen pystyy havainnoimaan tilannetta ja pysyy tilanteessa kärryillä.

Päiväkodissa kiusaaminen on nykyään arkipäivää mutta ilmiönä varhaiskasvattajan voi olla vaikea tunnistaa sitä. Alle kouluikäisten vuorovaikutustaidot ovat vielä kehittymässä eikä lapsi osaa omaksua kiusatun ja kiusaajan roolia.  Ehkäisemällä kiusaamista päiväkodissa voidaan vähentää sitä kouluiässä.  Varhainen puuttuminen on erityisen tärkeää, sillä pahimmillaan kiusaaminen johtaa syrjäytymiseen.  Varhaiskasvatuksessa kiusaamista ehkäistään vaikuttamalla lapsiryhmän toimintaan ja luomalla turvallinen ilmapiiri lapsiryhmässä ja vahvistamalla lasten vuorovaikutustaitoja. (MLL n.d.)

Kiusaamisen ehkäisyssä aikuisella on merkittävä rooli, sillä hänen omien asenteiden, lapsiryhmän havainnoimisen ja työyhteisön motiivien kautta vaikutetaan ilmiöön. Aikuisen toiminta ja valinnat vaikuttavat kiusaamistilanteiden jatkumiseen ja mahdollistaa niiden syntymisen. Aikuisen vastuulla on puuttua kiusaamistilanteisiin ja ehkäistä niiden syntymistä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Päiväkodissa lasten kiusaamisen puuttuminen on erityisen tärkeää ja vielä tärkeämpänä pidetään kiusaamisen ehkäisyä. Mitä nuorempana ehkäiseminen aloitetaan, sitä tehokkaampaa se on. Kiusaamisen ehkäisyssä tehdään tavoitteellista ja tietoista toimintaa.  Myönteiset vertaissuhteet ja ryhmädynamiikka ehkäisevät kiusaamisen syntyä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Laura Repo (2015) on kirjoittanut kirjan pienten lasten kiusaamisesta ja kiusaamisen ehkäisystä. Hän on tehnyt haastattelututkimuksia, tapahtuuko kiusaamista varhaiskasvatuksessa ja millainen kenttä varhaiskasvatus on kiusaamiselle, haastatellen päiväkodin henkilökuntaa, lapsia sekä vanhempia. Hänen tutkimuksessaan todetaan, että kiusaamista tapahtuu päiväkodissa ja on tarkoituksen mukaistakin ja pitkäjänteistä. Repo kirjoittaa siitä kuinka tärkeää on tehdä kiusaamisen vastaista työtä systemaattisesti jo päiväkodissa, näin ehkäistään koulukiusaamista. Olemme käyttäneet hänen kirjaa tässä tehtävässä yhtenä lähteenä.

2          KIUSAAMISEN EHKÄISY AVAINASEMASSA 

Kiusaamisen ehkäisevän työn pohjana on moraali- ja tapakasvatus. Moraalisten ja eettisten asioiden opettelu voidaan aloittaa jo pienillä lapsilla. Kiusaamisen ehkäisyn lähtökohtana on lapsen kyky asettua toisen asemaan ja kyky empatiaan. Lapset moraalikasvatus kehittyy arkipäivän tilanteissa esim. leikki tilanteissa. Aikuisen mallittama toiminta ohjaa lapsen käyttäytymistä. Aikuisen tehtävänä on seurata lapsen moraalin kehittymistä ja opettaa lasta toimimaan toivotulla tavalla. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Tapakasvatuksen avulla lapselle opetetaan toisen ihmisen kunnioittamista ja sitä, miten toiselle lapselle puhutaan ja kuinka käyttäydytään loukkaamatta toista ihmistä. Moraalikasvatuksen avulla opetetaan lapselle, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä sekä miksi näin toimitaan. Tapakasvatuksessa opetetaan lapselle, miten lapsen tulee toimia noudattaen yhteisiä sääntöjä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Anteeksi pyytämisestä puhutaan myös paljon varhaiskasvatuksessa. Ymmärtääkö pieni lapsi anteeksi pyytämisen merkityksen ja sanan tarkoituksen. Anteeksi pyytämiseen tarvitaan syyllisyyden tuntoa ja moraalia, se on kohteliasta ja hyvä opettaa. Mutta anteeksi pyytäminen tulee riitojen selvittelyyn mukaan vasta sitten, kun lapsen moraalinkehitys on alkanut ja hänellä on syyllisyyden tunteita olemassa. (Repo 2015, 180.) On vaarallista kuitata kiusaamistilanteet vain anteeksi pyytämällä, ensisijaisesti pitää opettaa lapselle, mikä oli väärin ja miten tilanteessa toimitaan toisin.

2.1         Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö

Kiusaaminen on aina koko lasta ympäröivän verkoston asia, vaikka sitä ei olisi tapahtunutkaan kotona, vaan päiväkodissa. Perheillä ja vanhemmilla on tärkeä rooli kiusaamisen ehkäistävässä työssä, sillä kodinkasvatusarvot heijastuvat lapsen käyttäytymiseen.

Kasvatuskumppanuudella ja uudessa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa puhuttaessa vanhempien kanssa tehtävällä yhteistyöllä tarkoitetaan vanhempien ja päiväkodin henkilöstön välistä yhteistyötä, jossa lasta tuetaan ja kannustetaan oppimaan. Sen tarkoituksena on, että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi ja ymmärretyksi. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö perustuu luottamukseen, tasavertaisuuteen ja kunnioittamiseen. (Opetushallitus n.d.)

2.2         Lasten ystävyys- ja vertaissuhteet

Kun aikuinen osallistuu lasten leikkeihin aktiivisesti ja järjestää vaikka ohjattuja leikkihetkiä, voi hän havainnoida lasten keskinäistä vuorovaikutusta sekä tukea lasten ystävyyssuhteita. Kiusaamistutkimuksissa on todettu, että yksikin uhrin ystävyyssuhde suojaa lasta myöhemmin vakavilta seurauksilta (Repo 2015, 123.) Mutta se ei poista kuitenkaan kiusaamista ja aikuisen tuki tässä tilanteessa on tärkeää jo olemassa olevan ystävyyssuhteen ylläpitämisessä sekä kiusaamistilanteen ratkaisemisessa. Päiväkotiryhmän ilmapiiri on ratkaiseva tekijä kiusaamisen ehkäisemisessä. Ilmapiirin ollessa turvallinen, jossa aikuiset ja lapset ovat samalla puolella, on kiusaamisen vastaisen työn avainasemassa. (Repo 2015, 123-128.)

Vertaissuhteilla tarkoitetaan lapsen kanssa saman ikäisten tai kehitykseltään samalla tasolla olevien lasten ryhmää. Kiusaamista esiintyy siellä, missä lapset toimivat vertaisryhmässä eli päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja pihapiirissä. Hyvä vertaisryhmä luo edellytykset positiiviselle vuorovaikutukselle sekä vahvistavat itseluottamusta. Ystävyyssuhteilla tarkoitetaan vastaavasti kahden ihmisen välistä vastavuoroista suhdetta, johon kuuluu kiintymys, vastavuoroisuus ja sitoutuneisuus. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Kaverisuhteet kehittävät lapsen kognitiivisia ja sosioemotionaalisia valmiuksia. Vertaissuhteissa toimiminen vahvistaa ryhmään kuulumista ja niiden ongelmat saattavat liittyä syrjäytymisen ja kiusaamisen riskeihin. Hyväksi tulemisen lisäksi ihmisellä on tarve kiinnittyä läheiseen kiintymykseen toisen ihmisen kanssa. Ystävyyssuhteet suojaavat lasta negatiivisilta emotionaalisilta kokemuksilta, torjutuksi tulemiselta, kiusatuksi tulemiselta ja niiden seurauksilta. (Repo 2013, 119-121.)

Kuvittele tilanne, jossa pieni lapsi jää leikin ulkopuolelle eikä häntä oteta mukaan leikkimään. Silloin aikuisen tehtävänä on havainnoida tilannetta ja keskustella lasten kanssa siitä, miltä minusta tuntuu, jos minut jätetään leikistä pois. Sen lisäksi lapselle voi ehdottaa vaihtoehtoista toimintaa ratkaisuksi mutta tilanteen huomaamatta jättäminen on iso kolahdus pienen lapsen rinnassa.

Ystävyyssuhteilla ja vertaissuhteilla katsotaan olevan merkitystä psykososiaaliselle kehitykselle. Hyvä sosiaalinen verkosto tukee lapsen kehitystä. Myönteiset kokemukset mahdollistavat lapsen tuntea kuuluvansa ryhmään ja mahdollisuuden kehittää sosiaalisia taitojaan sekä itseluottamusta. Lasten vertais- ja ystävyyssuhteiden tukeminen sekä lapsen ohjaaminen ja opettaminen toimimaan kyseisissä suhteissa on kiusaamisen ehkäisyä. On todettu, että yksinäisyys on periytyvää, jos vanhemmat ovat yksinäisiä luultavasti myös heidän lapsensa. Kasvattajalla onkin tärkeä rooli päiväkodissa, sillä he auttavat lapsia solmimaan ystävyyssuhteita kavereiden kesken. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

2.3         Lapsen osallisuuden vahvistaminen ja positiivinen ilmapiiri

Osallisuus on yhteisöön kuulumista. Se merkitsee lasten keskuudessa kuulumista johonkin ryhmään, jonka lapsi tuntee ja kokee. Me-henki luo positiivisen ilmapiirin, jolloin lasten vastuu ryhmästä ja sen jäsenistä kasvaa. Huumorin avulla voidaan vaikuttaa osallisuuden kokemiseen. Ryhmän vahva me-henki mahdollistaa osallisuuden kokemuksen syntymisen. Osallisuudessa lasten ääni pyritään saamaan kuuluviin. Osallisuus ei ole vain lasten toiveiden kuulemista, vaan myös vaihtoehtojen antamista lapsille. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että toisten lasten kanssa on hyvä olla ja ihmisiin voi luottaa. Se tapahtuu silloin, mikäli lapsella on riittävästi positiivisia vuorovaikutuksen kokemuksia toisten lasten kuin aikuisten kanssa toimimisesta. Positiivinen ilmapiiri on myös edellytys yhteistoiminnalle. Kaikkien lasten tulee tuntea, että heitä arvostetaan ja kunnioitetaan. He kokevat, että aikuinen on läsnä ja tarvittaessa valmis auttamaan heitä. Lasten täytyy voida luottaa siihen, että aikuinen on vastuussa koko ryhmästä ja sen toiminnasta. Jos lapset joutuvat kokemaan turvattomuuden tuntua tapahtuu ryhmässä helpommin kiusaamista ja loukkaavaa käyttäytymistä. Ryhmässä aikuinen määrittelee, millainen käyttäytyminen on hyväksyttävää ja millainen ei. (Repo, 2013.)

2.4         Aikuisen sitoutuminen lapsiryhmään

Lapsen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että lapselle syntyy luottamuksellinen ja turvallinen suhde aikuiseen. Lapsen tarpeiden ja toiveiden näkeminen on edellytys turvalliselle suhteelle. Aikuisen ja lapsen välinen suhde vaikuttaa lapsen viihtyvyyteen, vertaissuhteisiin, ryhmäytymiseen ja oppimiseen varhaiskasvatuksessa. Kasvattajien toiminnalla on merkitystä kiusaamisen ehkäisyyn. Ensi arvoisen tärkeää on, että kasvattaja havainnoi lapsiryhmää, ohjaa lasten leikkiä, tukee vertaissuhteita ja turvaa lasten siirtymävaiheet päivän aikana.  (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Lasten leikkiä seuraamalla aikuinen saa tietoa vertaissuhteiden toimimisesta lapsiryhmässä. Kasvattajan on aina oltava läsnä vapaan leikin aikana, jotta kiusaamista ei tapahtuisi. Vapaa leikki tarkoittaa sitä, että lapset saavat omaehtoisesti valita leikin, leikkikaverit ja leikkipaikat. Leikin ohjaamisella ja osallistumisella on todettu olevan merkitystä lapsen oppimiselle. Leikkipedagogiikassa aikuinen tarttuu lasten ideoihin ja on valmis kehittämään leikkiä tuomalla esim. uusia välineitä leikkiin. (Repo 2013, 177-179.)

Erilaiset ohjatut leikit, jossa aikuinen on leikin ohjaaja ja säätelijä ovat pedagogisesti todettu kehittävän lasta monipuolisesti. Kiusaamisen ehkäisyssä on tärkeää hyvän me-hengen luominen. Ryhmähenki tuo vastuunkantamista ryhmästä ja sen jäsenistä. Kuitenkaan päiväkodissa toteutettu pienryhmätoiminta ei saisi korvata koko ryhmän pedagogiikkaa, johon kuuluu ohjattu leikki ja ryhmäytyminen. (Repo 2013, 184-185.)

Tässä myös oppimisympäristön merkitys nousee esille, sillä on iso merkitys kiusaamisen vastaisessa työssä. Oppimisympäristö käsittää kaiken lapsen ympärillä olevan tekijä, fyysisen, psyykkisen sekä sosiaalisen tilan. Ympäristö voidaan suunnitella lapsen mielenkiinnon kohteista lähtöisin. Esimerkiksi Repo kirjoitti kirjassaan ryhmästä, jossa varhaiskasvatuksen ympäristö muokkautui lasten leikkien mukana, laivaleikkiä ei siivottu päivän päätteeksi pois, vaan sen ympärille rakennettiin lisää ja aikuiset toimivat tässä mahdollistajina. Laivaleikkiin ommeltiin hiiriä ja askarreltiin uusia laivoja, näin lapsille saatiin myös kädentaitoja leikkiin mukaan. Lapset saivat leikkiä laivaleikkiä niin kauan, kun leikki-intoa riitti. Sitten tehtiin uudenlainen leikkiympäristö uuden leikin mukaan. Ja tutkimusten mukaan, kun aikuinen osallistuu lasten kanssa leikkiin sekä rakentamaan sitä, syventää se lapsen ja aikuisen suhdetta, aikuinen on helpommin lähestyttävä. (Repo 2015, 170-194).

Kasvattajien olisi hyvä välillä pohtia, onko kaikkien aina leikittävä kaikkien kanssa vai onko joskus sallittua valita oma kaveri tai kaveriporukka, jossa leikki sujuu hyvin. Onko lapsen valitsema kaveri lapsen kehityksen kannalta paras vaihtoehto vai onko hyvä, että aikuinen ohjailee valintaa? Onko kasvattajan tehtävänä käskeä leikkiryhmää ottamaan yksi lapsi mukaan leikkiin? Tuleeko leikistä onnistunut vai jatkuuko poissulkeminen leikin sisällä, jolloin lapsi kokee turhautumista?

2.5         Roolit ja niiden purkaminen

Tutkimuksessaan Repo huomasi sen, miten kiusaaminen on sukupuolittunutta. Pojat kiusaavat tyttöjä enemmän, tytöt kohdistavat kiusaamisen usein tyttöihin ja pojat molempiin. (Repo 2015, 118-119.) Pojilla kiusaaminen saattaa olla konkreettisempaa ja näkyvämpää, esim. tönimistä, lyömistä jne. Tytöillä taas enemmän piilossa olevaa, jota aikuisen on vaikeampi nähdä, esim. leikistä pois sulkemista, manipulointia jne. Repo myös puhuu kirjassaan aikuisen asettamista sukupuoli jaoista, pojat ovat poikia ja tyttöjen pitäisi leikkiä hiljaa ja nätistä. Jos tyttö tönäisee toista lasta, on hän ns. rasavilli. Kun taas poika tekee saman, oletetaan sen kuuluvan asiaan. Tästä ajattelusta olisi hyvä päästä eroon, jotta kiusaaminen huomattaisiin päiväkodissa paremmin ja siihen puututaan.

Aikuisen käsitys lapsesta vaikuttaa lapsen omaan identiteettiin ja sen kehittymiseen. Aikuinen voi tiedostamattaan tukea uhrin roolia, esim. lapsi kuulee toistuvasti itseensä liitettävän sanan tuhma. Ei ole aivan sama, minkälaisia sanoja lapsesta käytetään ja miten häntä kuvaillaan. Lapsen identiteetti kehittyy koko ajan ja hän voi olettaa itsestään, minä olen tuhma ja minun kuuluu olla tuhma, koska kaikki ovat sitä mieltä. Aikuisen täytyy päästä omista käsityksistä irti kiusaajan tai kiusaaja-uhrin kohdalla, kukaan lapsista ei synny ilkeänä tai kiusaajana. (Repo 2015, 116.)

Kiusaamisessa on yleensä erilaisia rooleja. Tutkimuksissa on todettu, että kiusaaminen on usein ryhmäilmiö ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä vahvemmin se on ryhmäilmiö. Pienten lasten kohdalla saattaa olla vain kahden lapsen välistä kiusaamista ja puolustajia löytyy enemmän, mitä isompien lasten kohdalla. Roolijaossa usein kiusaajat ja kiusatut tunnistetaan, mutta apurin, vahvistajan, puolustajan ja sivustaseuraajan rooli jäävät huomioimatta. (Repo 2015, 84-85.) Lapselle tulee opettaa, että myös kiusaamisen vahvistaminen ja sivustaseuraaminen on kiusaamista. Aikuiselle kertominen ei ole kantelua tai vasikointia.

Kiusaamisessa saattaa olla myös kiusaaja-uhri, joka on joutunut kiusaajan asemaan ilman omaa tarkoitusta. Kiusaaja-uhri on usein lapsi, joka käyttäytyy aggressiivisesti ja sen vuoksi muu ryhmä pois sulkee lapsen ja he pitävät käytöstä kiusaamisena (Repo 2015, 49). Usein kiusaaja-uhreilla on vaikeuksia itsesäätelyssä ja aggressiivisen käytöksen hillitsemisessä, tutkimusten mukaan nämä lapset ovat usein erityisentuen lapsia ja tarvitsevat paljon hellyyttä, rakkautta, hyväksyntää ja kannattelua. Aikuisen pitäisi näissä tilanteissa olla enemmän läsnä ja osallistua esimerkiksi leikkeihin yhdessä lasten kanssa.

3          RIITA TILANTEET JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

Ristiriitatilanteissa aikuisen tulee yhdessä lasten kanssa selvittää tilanne. Aikuisen on helpompi puuttua tilanteeseen, kun tietää mitä tapahtui ja näin ollen leikkiä ei tarvitse lopettaa, vaan sitä voidaan selvittelyn jälkeen jatkaa. Se myös opettaa lapsille, että tilanteita voi tulla mutta niistä päästään yhdessä yli. Näin ollen leikkiä päästään yhdessä jatkamaan. Aikuisen läsnäolo vaikuttaa siihen, että ristiriitatilanteita tulee vähemmän ja siten voidaan ehkäistä kiusaamisen ilmiötä. (Repo 2013, 182-183.)

Kiusaamistilanteet ja niiden ratkaiseminen on pienille lapsille liian vaativa ja vaikeita taitoja vaativa tilanne. Usein kuulee sanottavan, että täytyyhän heidän oppia itse ratkaisemaan ongelmia ja selvittämään ne keskenään. Kyllä tarvitsee, mutta lapset eivät opi ratkaisemaan ristiriitatilanteita, jos aikuinen ei sitä niille opeta. Oppiminen tarvitsee toistoja ja toistoja sekä toisen toimintatavan opettamista. Lapsi tarvitsee toimintamallin, mikä käyttäytyminen on sopivaa, ei riitä vain että, käyttäytyminen kielletään, vaan aikuisen täytyy opettaa uusi toimintamalli lapselle. (Repo 2015, 137-143.)

3.1         Sosiaaliset valmiudet ja aikuisen antama malli

Sosiaaliset taidot tarkoittavat taitoja ja kykyjä, joita lapsi tarvitsee toimiessaan toisten lasten kanssa. Lasten sosiaaliset taidot kehittyvät mallista. Lapset näkevät ja seuraavat, miten muut ihmiset toimivat ja sen pohjalta valitsevat toimintatavan. Kasvattajan tehtävänä on tukea lapsen kehittyviä taitoja ja antaa positiivista palautetta sekä rohkaista lasta. Kasvattajan tehtävänä on opettaa lapselle, mikä on toivottua käyttäytymistä ja mikä ei toivottua. Tärkeä osa sosiaalisia ja empaattisia taitoja on empatiataito. Empatiataidot pitävät sisällään taitoja, joilla lapsi kykenee asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Sosiaalisia valmiuksia on ongelmanratkaisutaito, johon isona osana kuuluu itsehillintä. Itsehillintä tarkoittaa sitä, että lapsi oppii ohjaamaan tunteitaan ja nimeämään niitä. Sen lisäksi lapsi oppii tulkitsemaan ja ennakoimaan tilanteita, joissa tunne syntyy vahvasti. Lapsi tarvitsee tunteidensa selittämiseen aikuisen apua ja on tärkeää, että aikuinen on saatavilla, kun hän tarvitsee tukea itsehillintään. (Repo 2013, 119.)

Lapsi tarvitsee tukea leikkiin liittymiseen ja ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. Koko ryhmän asia on, että kaikki lapset saadaan mukaan toimimaan tasavertaisina ja hyväksyttyinä. Hyvä vertaisryhmä tukee lasten taitojen kehittymistä ja sosiaalisia valmiuksia. Kiusaamisen ehkäisy määrittelee jokaisen kasvattajan suhteen jokaiseen lapseen, kasvattajan suhde koko lapsiryhmään ja kasvattajien suhde toisiinsa.

Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen ja opettaminen ovat merkittäviä asioita kiusaamisen ehkäisyn kannalta. Kasvattajan omalla toiminnalla ja arvoilla on suuri merkitys silloin, kun arvioidaan lapsen sosiaalisia taitoja. Kasvattajan tulisi, miten hän arjessa mahdollistaa päivittäisen kohtaamisen lasten kanssa. Positiivisen palautteen, kannustuksen ja rohkaisemisen antaminen on erityisen tärkeää sosiaalisten taitojen kehittymiselle ja vahvistamiselle. Sen lisäksi lapsen vertaisryhmillä on vaikutus lapsen sosiaalisten taitojen kehittymiseen. (Repo 2013, 122-124.)

3.2         Rangaistukset ja niiden käyttäminen

Pitääkö lasta rangaista huonosta käytöksestä ja kiusaamisesta, mitä siitä seuraa lapselle. Jäähypenkki on käytössä monessakin päiväkodissa sekä perheiden kodeissa. Tutkimuksissa ei kuitenkaan olen löydetty sen hyötyjä ja tuloksellisuutta, lapset eivät ole oppineet jäähypenkillä toista toimintatapaa huonolle toiminnalleen. Repo heittää kysymyksen kirjassaan miksi sylille ja lapsen kanssa rauhoittumiselle tarvitaan erillinen alue ja nimi? (Repo 2015, 158.) Kuitenkin on selvää, että lapsi tarvitsee rauhallisen ympäristön rauhoittuakseen, mutta voiko rauhoittumisen toteuttaa tilassa, mikä sillä hetkellä sattuu olemaan rauhallinen? Tärkeintä on aikuisen rauhallinen läsnäolo sekä rakastava syli. Lapsi oppii parhaiten kädestä pitäen opettamalla ei rankaisemalla. (Repo 2015, 158-168.)

Rangaistuksen ja rankaisemisen tilalle Repo (2015, 174) on kirjannut kirjassaan erilaisia vaihtoehtoja:

-          Asetetaan rajat.

-          Varmistetaan, että lapsi ymmärtää, mitä häneltä odotetaan.

-          Varmistetaan, että lapsi osaa toimia toisella tavalla.

-          Miksi lapsi on uhmakas: onko hänen perustarpeistaan huolehdittu, tarvitseeko hän enemmän aikuista.

-          Muutetaan pedagogiikkaa.

-          Kerrotaan lapselle, ettet voi toimia näin ja näytetään uusi toimintamalli.

-          Otetaan lapsi syliin, keskeytetään teko.

-          Ei jätetä lasta yksin liian vaativiin sosiaalisiin tilanteisiin; aikuisen läsnäoloa leikeissä lisätään.

-          Tarkistetaan, ovatko säännöt ja kiellot tarpeellisia, kokeeko lapsi ne epäreiluksi tai kohtuuttomiksi.

4          MITÄ VASU VELVOITTAA?

Varhaiskasvatuksen perusteisiin on kirjattu periaatteita, jotka lisäävät kiusaamisen ehkäisevää työtä. Sen lisäksi kiusaamisen ehkäisyn periaatteet tulisi kirjata kunnallisiin ja yksikkökohtaisiin suunnitelmiin. Kiusaamisen ehkäisy ja puuttuminen ei saa johtaa siihen, että joku lapsi joutuu leimatuksi ja toimenpiteissä tulee antaa tukea lapsen ja aikuisten yhteisöön. Kiusaamisen ehkäisevän työn tulisi olla pitkäkestoista ja johdonmukaista. Yksikkökohtaisissa suunnitelmissa tulisi määritellä kiusaamisen ehkäisyn tavoitteet, keinot ja puuttuminen. Suunnitelmassa kartoitetaan oman yksikön tilanne ja tarvittavat toimenpiteet. (Opetushallitus n.d.)

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin kirjatuissa kohdissa voidaan tulkita monessakin kohtaa kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamiseen puuttumiseen liittyviä argumentteja. Mutta siellä on myös selkeästi niitä ohjaavia velvoitteita. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin on otettu lakiin kirjattuja tavoitteita, muun muassa nämä kaksi poimittua tavoitetta sisältävät varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kiusaamiseen puuttumisen ja ehkäisyn argumentteja.

1.      Edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä ja hyvinvointia. Terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää mm. puuttumalla kiusaamiseen ja ehkäisemällä sitä, koska kiusatuksi joutuminen ja kiusaaminen vaikuttavat molempiin negatiivisesti. (Opetushallitus 2016, 15.)

2.      Kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen. Tämä tavoite tukee sitä tehtävää, joka velvoittaa varhaiskasvatuksenhenkilökuntaa tukemaan ja kasvattamaan lasta kunnioittamaan muita lapsia ilman kiusaamista ja kiusatuksi joutumista. (Opetushallitus 2016, 15.)

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin on myös kirjattu varhaiskasvatuksen arvoperustan yleisperiaatteista, joihin on lueteltu YK:n lastenoikeuksien julistuksen useampi kohta mm. oikeus tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun ja tätä voidaan ymmärtää niin aikuisten kohteluun lapsia kohtaan, mutta myös lasten keskinäiseen kohteluun toisiaan kohtaan. Yksi arvoperusta on ihmisenä kasvaminen. Se tarkoittaa sitä, että henkilökunta ohjaa ja tukee lapsia kasvamaan ihmisyyteen toisia kunnioittaviksi, kuunteleviksi sekä ajatteleviksi ihmisiksi. Varhaiskasvatuksessa ei hyväksytä kiusaamista ja rasismia missään muodossa. Tämä arvoperusta velvoittaa henkilökuntaa tukemaan ja ohjaamaan lapsia oikeaan suuntaan ristiriitatilanteissa. (Opetushallitus 2016, 18-19.)

Tampereen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kuntakohtaisesti painotetaan lasten tarpeiden huomioon ottamista yhteisön jäsenenä sivistyksen merkityksessä. Sivistyksellä tarkoitetaan mahdollisimman kokonaisvaltaista kasvatusta, missä painotetaan suhtautumista itseen, toisiin lapsiin sekä ympäristöön. Tämä velvoittaa varhaiskasvatuksen henkilökuntaa suunnittelemaan toiminnan niin, että toiminta tukee kasvatusta suhtautumisessa ympärillä oleviin ihmisiin kunnioittavasti, arvostavasti sekä suvaitsevaisesti. (Tampereen kaupunki 2017, 15-17.)

Laaja-alaiseen osaamiseen kuuluu kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu. Tämä velvoittaa varhaiskasvatuksen henkilökuntaa ohjaamaan lapsia hyviin tapoihin, ystävällisyyteen, kulttuuri kasvatukseen. Lasten kanssa opetellaan empaattisuutta, ratkaisemaan ristiriitatilanteita, tutustumaan toisiin kulttuureihin ja suvaitsevaisuuteen. (Opetushallitus 2016, 23.) Tampereen kaupunki on lisännyt varhaiskasvatussuunnitelmaan kuudennen osa-alueen, yrittelijäisyyden. Siinä painotetaan yhdessä tekemisen kulttuuria, joka ehkäisee mm. syrjäytymistä tai jonkun lapsen poissulkemista. (Tampereen kaupunki 2017, 18-20.)

Varhaiskasvatuksen eri yksiköissä on toimintakulttuuri. Toimintakulttuuri muodostuu jokaisessa paikassa omanlaiseksi, mutta sitä ohjaavat varhaiskasvatukselle yhteiset periaatteet. Nostan tässä kaksi periaatetta esille, jotka ohjaavat henkilökuntaa kiusaamiseen puuttumiseen ja ehkäisemiseen. Yksi periaatteista on osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Tähän sisältyy lasten ohjaaminen leikkeihin toisten kanssa ilman stereotypioita ja ennakkoluuloja, henkilökunta tunnistaa lasten välisten kohtaamisten eriarvoistavat asiat ja puuttuu niihin johdonmukaisesti ja hienotunteisesti. Tässä on henkilökunnan oltava tarkkana omien ennakkoluulojen kanssa, että ei tuo niitä lapsille esille eikä anna vaikuttaa työntekoon millään tavalla, lapset aistivat aikuisten ennakkoluulot ja imevät ne itselleen. Lapset ovat syntyjään hyvin avoimia ja ennakkoluulottomia toisia lapsia kohtaan. Jos näitä syntyy lasten välillä, on se aikuisten ehkä tiedostamatonta opetusta. (Opetushallitus 2016, 30.)

Toinen toimintakulttuuria ohjaava periaate on hyvinvointi, turvallisuus ja kestävät elämäntapa. Hyvinvointiin ja turvallisuuteen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen puoli. Tähänkin periaate velvoittaa henkilökuntaa puuttumaan kiusaamiseen ja tunnistamaan sen. Kiusaamista ehkäistään varhaiskasvatuksessa tietoisesti ja suunnitelmallisesti, sitä ei hyväksytä missään muodossa. Tilanteista jutellaan myös lapsen huoltajien kanssa, ja yhteistyössä etsitään toimivia ratkaisuja. (Opetushallitus 2016, 31).

Paikallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa Tampereen kaupunki on nostanut esille osallisuuden pedagogiikan useassa kohdassa. Toimintakulttuuria ohjaavien periaatteiden kohdalla on määritelty osallisuuden pedagogiikkaa enemmän. Sillä tarkoitetaan kykyä ajatella itse, ilmaista mielipiteitä sekä kysyä kysymyksiä ja olla aloitteellinen. (Tampereen kaupunki, 2017, 25.) Aikuisten tehtävänä on kohdata lapset sensitiivisesti ja reagoitava lasten toimintaan sensitiivisesti, herkästi tilanteen mukaisesti kuitenkin tukien siihen, että lapset oppivat tunnistamaan sekä ratkaisemaan myös kiusaamistilanteita itse. Tämä ei tarkoita sitä, että he eivät tarvitsisi aikuisen tukea, koska sitä he tarvitsevat ja aikuisen tehtävä on tunnistaa tilanteet, missä lapset tarvitsevat enemmän tukea ja missä vähemmän. 



5. LÄHTEET

Kirves & Stoor-Grenner (2010). Kiusaavatko pienet lapset? Haettu 9.2.2018 osoitteesta https://dzmdrerwnq2zx.cloudfront.net/prod/2017/08/01174913/Kiusaavatko-pienetkin-lapset.pdf

MLL. (N.d.). Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Haettu osoitteesta

https://www.mll.fi/ammattilaisille/varhaiskasvattajille/kiusaaminen-paivakodissa/

Opetushallitus (2016). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Haettu osoitteesta 22.1.2018 http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

Repo, L. (2013). Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy. Juva: Ps-kustannus.

Repo L, (2015). Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy. Jyväskylä: Ps-kustannus

Tampereen kaupunki, (2017). Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma. Haettu 8.2.2018 osoitteesta https://www.tampere.fi/tiedostot/t/D4Vtwmf8d/Tampereen_varhaiskasvatussuunnitelma_2017.pdf

Varhaiserityiskavatus messut

Kuva 1. Messupöytä

Koulussa järjestimme lauantaina 10.2. varhaiserityiskasvatuksenmessut Visamäessä. Aiheenamme oli Autismikirjo. Eevalla on omakohtaista kokemusta autistisesta, sillä hänen 23-vuotias siskonsa on autistinen ja kehitysvammainen. Vastaavasti Sofia on oman työn puolesta ja henkilökohtaisen avustajan töitä tehdessään Tuukka pojan kautta on saanut kokemusta, mitä autismikirjo pitää sisällään. Sen vuoksi päädyimme tähän aiheeseen.

Päivä oli rikastuttava, sillä itse saimme paljon uutta tietoa erityisyydestä ja siitä, millä keinoilla tällaista ihmistä voi tukea, jolla on erityinen piirre. Saimme kierrellä messupöytiä päivän aikana ja tutustua muiden luokkakavereiden aiheisiin, mm. mutismi, motorisen kehityksen häiriöt, sosiaalis-emotionaaliset haasteet adhd/add jne. Ryhmät olivat saaneet kerättyä aiheesta hyvin tietoa ja koottua niistä mielenkiintoiset pöydät. Laitan tähän vähän messuista kuvia.

Aluksi meidän omasta pöydästämme.

Kuva 2. Tietopaketti autismista

Kuva 3. Erilaisia tukimuotoja

Tässä myös muiden ryhmien pöydistä otettuja kuvia

Kuva 4. Motorisen kehityksen häiriöt

Kuva 5. Mutismi

Kuva 6. Sosiaalis- emotionaaliset haasteet

Meillä oli myös powerpoint esitys pöydällä pyörimässä. Esityksen teemana oli kohtaaminen ja erilaiset ystävät. Pointtina on aito kohtaaminen autistisen henkilön kanssa, ei tarvitse olla muuta kuin, aito paras versio itsestään. Laitan tähän mielestäni parhaimmat sivut powerpointista.

Monikulttuurisuus

1.       Minä monikulttuurisuuskasvattajana

Olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin, jossa erilaiset ihmiset erottuivat. Päiväkodissa ja koulussa ei ollut kuin kantasuomalaisia lapsia silloin kun, minä olen siellä ollut. Mutta reissasimme perheemme kanssa suomen sisällä paljon ja kohtasin reissuilla erilaisia ihmisiä sekä kotona meidät on opetettu suvaitsemaan kaikki ihmiset, erilaisuudesta huolimatta. Olen itse ollut päiväkodissa ja koulussa se, joka kuuluu vähemmistöön kulttuurisessa ja uskonnollisessa ympäristössä. Meidän perhekulttuuri oli vähän erilainen kuin muilla lapsilla. En esim. osallistunut koulussa tanssitunneille, tai lähtenyt mukaan elokuva- tai teatteriretkille. Näistä syistä olin koulukiusattu koko ala-asteikäni ajan, mutta perheen vahvojen siteiden ansiosta olen niistä selvinnyt.

Uskon, että omat kokemukset antavat minulle paljon eväitä työntekijänä tukea muita vähemmistökulttuuriin kuuluvia ja huomioida heidät varhaiskasvatuksessa. Pidän monikulttuurisuutta rikkautena varhaiskasvatuksessa. Vahvuuksiini kuuluu tiedon jano, tykkään ottaa asioista selvää ja keskustella perheen kanssa heidän kulttuuritaustastaan. Kun keskustelee perheen kanssa kulttuurista ja suhtautuu siihen avoimesti, auttaa se ymmärtämään erilaisuutta ja erilaisia tapoja, sekä työntekijää tukemaan lasta kasvamaan oman kulttuurinsa asiantuntijaksi. Uteliaisuus on tässä tietyssä määrin positiivinen piirre eri kulttuurien kohdalla.

Epävarmuutta tunnen silloin, kun en tiedä jostakin kulttuurista sekä kielimuuri nousee liian korkeaksi. Erään lapsen kohdalla, minulla tuli hyvin ristiriitainen tunne hänen kehityksestään. Perhe ei puhunut suomea, eikä oikein englantiakaan, sekä perhe oli hyvin vähän kontaktissa työntekijöiden kanssa, yhteistyö ei sujunut. Yrityksistämme huolimatta perheeseen ei saatu yhteyttä palavereissa, vaikka mukana olikin tulkki. Työntekijänä näin, että lapsen kehityksessä on huolen aiheita, mutta perhe ei sitä nähnyt tai ymmärtänyt. Yritimme ohjata heitä palveluiden piiriin ja tarjosimme erilaista apua perheelle sekä olimme valmiita varaamaan lapselle aikoja tutkimuksiin, mutta heidän kulttuuriinsa kuului, että perheen pitää pärjätä itse. Tällaisissa tilanteissa tunnen epävarmuutta ja voimattomuutta, kun ei ole ollenkaan varma olo saako lapsi ja perhe apua tilanteeseensa. Voihan olla, että perhe koki tilanteen itselleen hyväksi, enhän minä voi toisten puolesta tehdä johtopäätöksiä tarvitsevatko he apua vai ei. Mutta lapsen hyvinvointi ja kehitys minua huolestutti. Ja ajattelin, että mitä aikaisemmin lapsi saisi apua, erilaisia terapioita, hänellä olisi paremmat mahdollisuudet tulevaisuuden suhteen.

Monikulttuurisuus kasvattajana olen valmis sitoutumaan sellaiseen varhaiskasvatustoimintaan, jossa lapsen kulttuuriperimä ja -tausta otetaan huomioon, mutta kuitenkin niin, että se on lapsen edun mukaista ja olen hienotunteinen tilanteen vaatimalla tavalla, ei liikaa korostaen. Mielestäni varhaiskasvatuksessa kulttuurikasvatusta esim. käymällä läpi eri maiden kulttuureja, pitää olla lapsista lähtöisin. Esimerkiksi jos ryhmässä on vähemmistökulttuuriin kuuluva lapsi ja se herättää muissa lapsissa hämmennystä, on se hyvä käydä läpi ja tutustua tämän lapsen kulttuuritaustaan ryhmän kanssa yhdessä. Esim. järjestämällä kyseiseen kulttuuriin kuuluvan ruokailu hetken, johon voi myös liittää muitakin kulttuuriin liittyviä asioita. Lasten on helpompi sisäistää eri kulttuureja pieni pala kerrallaan, eli ei opeteta kaikkia maiden kulttuureja kerrallaan, vaan sitä mukaan mitä ne nousevat esille lasten keskuudessa.

Paras työtiimi olisi sellainen, jossa kaikki työntekijät ovat avarakatseisia ja suvaitsevaisia eri kulttuureja kohtaan sekä uteliaisuutta löytyisi tiimin jäseniltä. Jos kaikki omaavat samanlaiset arvot ja ovat valmiita sitoutumaan ryhmän monikulttuurisuuskasvatustyöhän, on se eniten ruokkivaa ja johdonmukaista. Kriittisyyttäkin tarvitaan sopivassa määrin, on muistettava mitä laki sanoo ja velvoittaa. Esim. jos perheen kulttuuriin kuuluu lapsen kasvatuksessa käytettävän läpsimistä, on siihen työntekijän puututtava, koska suomessa se ei ole sallittua. Tällaisessa tilanteessa vahva työtiimi on suurena tukena toinen toiselleen.

Kuva haettu www.pixabay.com

2.       Toimintayksikön toimintatavat ja -ympäristö

Varhaiskasvatussuunnitelmassa jo arvoperustana on lapsuuden itseisarvo, ihmisenä kasvaminen ja yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja moninaisuus, jo nämä tukevat niitä toimintatapoja joiden tavoitteena on moninaisuutta ja perheiden monimuotoisuutta kunnioittava ilmapiiri ja hyvä kasvatusyhteistyö. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 15-16.) Varhaiskasvatussuunnitelman oppimiskäsitykseen liittyvät yhteys lapsen kehittyviin valmiuksiin ja muuhun kokemusmaailmaan ja kulttuuritaustaan. Lapsen tuomaa kokemusmaailmaa ja kulttuuritaustaa voidaan hyödyntää koko ryhmän oppimisessa. Laaja-alaiseen oppimisen kautta lapset kasvavat kulttuurisesti, kielellisesti sekä katsomuksellisesti moninaisessa maailmassa. Se korostaa kulttuurisen osaamisen merkitystä. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 17-20.)

Toimintakulttuuria ja toimintatapoja muokkaa jokainen yhteisöön kuuluva jäsen (työntekijät, lapset ja heidän vanhemmat). Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmassa korostetaan toimintakulttuuriin kuuluvaa osallisuuden pedagogiikkaa, ja tässä kohtaa nostetaan esille yhteisön jäsenten keskinäisen luottamuksen ja kunnioituksen merkitys sekä sensitiivisen kohtaamisen. Osallistavassa, yhdenvertaisessa ja tasa-arvoisessa toimintaympäristössä jokainen jäsen on tärkeä osa kasvatusyhteisöä. Varhaiskasvatuksen työtiimissä tulee miettiä miten kieleen, etnisyyteen, katsomukseen, sukupuoleen ja sen monimaisuuteen liittyvät asenteet tuodaan ilmi puheissa, eleissä, toimintatavoissa ja teoissa. Varhaiskasvatuksen toimintatapoihin tulee liittää yhteistyö huoltajien kanssa, huomioiden perheiden moninaisuuden. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 25-26.)

Oppimisympäristön tulee olla lasta kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen vuorovaikutustaitoja tukeva ympäristö. Sen tulee vahvistaa yhdenvertaisuutta sekä edistää lapsen kielellisiä valmiuksia ja kielitietoisuutta, tuoda näkyväksi kulttuurista moninaisuutta. Oppimisympäristönä voidaan käyttää myös erilaisia vierailukohteita, esim. kulttuuriperintökohteisiin. Tämä tukee monikulttuurista kasvatusta. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 28-29.)

Keskeisimpänä toimintatapana varhaiskasvatuksessa on lasten leikki. Se kehittää lasten vuorovaikutustaitoja erilaisten lasten kesken ja erikulttuurista lähtöisin olevien lasten kesken. Kasvattaa yhteisöllisyyttä ja jokaiselle lapselle tunnetta kuuluvansa tähän yhteisöön riippumatta taustoistaan. Henkilöstä voi rikastaa lasten leikkejä tarpeen vaatiessa, esim. kulttuurikasvatus näkökulmasta. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 35.)

Varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattujen oppimisen alueet velvoittavat myös työntekijöitä moninaiseen kulttuuriseen kasvatukseen. Esim. kielten rikas maailma, ilmaisun eri muodot sekä minä ja meidän yhteisö. Henkilökunnan tulee tukea lapsen oman äidin kielen kehitystä ja kannustaa sen käyttöön sekä tukea suomen kielen kehitystä. Lapsen voivat omaksua useamman kielen samaan aikaan. Erilaisten näytelmien, tanssien kautta voidaan opettaa myös eri kulttuurien tapoja. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 36-40.)

Kuva haettu www.pixabay.com

3.       ”Ei riitä, että on mukava”

Niin kuin jo tuolla alussa kirjoitin, olen mielestäni hyvin suvaitsevainen eri vähemmistökulttuurin edustajaa kohtaan. Haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi tutustumaan myös meidän valtaväestön kulttuuriin. Huomaan itsessäni sen, että esim. sateenkaariperheet ovat itselleni vielä vieras kohtaaminen, koska omaan lähipiiriini ei kuulu sateenkaariperheitä, enkä työn kautta ole ollut tekemisissä heidän kanssaan. Ajatuksen tasolla pystyn heidätkin kohtaamaan niin kuin muutkin ja varmasti käytännössäkin, mutta se on minulle eniten vieras asia.

Olen kannustanut vähemmistönkulttuurien lapsia ja perheitä myös tutustumaan omaan kulttuuriin. Motivoin heitä oppimaan tutustumalla myös itse heidän kulttuuriinsa ja kieleensä. Lapset oppivat kielen hyvin nopeasti leikin avulla ja muiden lasten kanssa vuorovaikutuksessa. Olen ollut pienryhmässä töissä, jossa on erityislapsia ja siellä oli yksi maahanmuuttaja lapsi. Hänen kohdallaan kielen oppiminen oli haastavaa, koska hän ei osannut kunnolla omaa äidinkieltä. Mutta sanoja opettelimme esim. leluja nimeämällä, jos hän halusi leikkiä jollakin lelulla, hänen piti sanoa se. Ja lauloimme paljon lauluja, joiden kautta hän oppi paljon uusia sanoja. Laulut ovatkin hyvä keino opettaa sanoja, ainakin tämän kyseisen lapsen kohdalla.

Jokaisella lapsella on omat vahvuutensa, on hän sitten minkä kulttuurin edustaja tahansa. Mutta erilaisuus on aina rikkaus, myös kulttuurien kohdalla. Uskon että, Suomen valtio on menossa enemmän ja enemmän kansainväliseen suuntaan esim. työelämä. Siksi on hyvä oppia jo lapsena kohtaamaan erilaisia kulttuureja ja rikkoa omaa ns. kulttuurikuplaa. Vähemmistökulttuurin lapsissa vahvuuksia on usein rohkeus ja voimakas halu päästä eteenpäin. En tiedä johtuuko se siitä, että joutuu tekemään ehkä enemmän töitä sen eteen, että tulee hyväksytyksi porukkaan. Kehittyy jonkunlainen taistelusielu. Tietysti tuota taistelusielua löytyy myös valtaväestönkin lapsissa, mutta usein huomaa vähemmistökulttuurin lapsissa tuota piirrettä enemmän.

Olen hyvin sensitiivinen ohjaaja, mutta aina siinä on kehitettävää, että huomaa jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet oppimisen suhteen. Ja ohjauksessa osaisin ottaa huomioon erilaiset oppijat esim. ohjeiden antaminen yksinkertaisia sanoja käyttäen tai lauserakennetta muuttaen. Haluan myös kehittyä siinä, että osaan mennä auttamaan esim. lasta joka on jäänyt leikeissä yksin, kohdata tilanteen sensitiivisesti ja ns. näkymättömästi ohjata lapsia leikkimään yhdessä, ilman että, kukaan jää yksin.

Lähteet:

Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017. Haettu 12.2.2018 osoitteesta

https://www.tampere.fi/tiedostot/t/D4Vtwmf8d/Tampereen_varhaiskasvatussuunnitelma_2017.pdf

Monikulttuurisuus

Tämän tehtävän teimme molemmat oman version, laitamme tehtävät eri teksteihin

Minä monikulttuurisuuskasvattajana                                        Eeva Uotila SOSOAI16X8


Vähemmistökulttuurilla tarkoitetaan omaleimaista kulttuuria, joka elää valtakulttuurin rinnalla. Se voi olla esim. jokin etninen ryhmä kuten romanit, suomenruotsalaiset tai juutalaiset Suomessa. Uusia vähemmistökulttuureja ovat somalit ja venäläiset, jotka ovat muuttaneet Suomeen paremman työpaikan toivossa tai rahallisista syistä. (Lindström 2014.)

Omassa työssäni kohtaan monikulttuuriset perheet kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. Haluan, että kulttuurista huolimatta monikulttuurisilla lapsilla on yhtäläinen oikeus hyvään varhaiskasvatukseen. Otan huomioon heidän tarpeensa ja toiveensa esim. noudatan sitä, että uskonnosta johtuen lapsi ei söisi sianlihaa. Haluan, että vanhempien kanssa vaihdetaan kuulumiset ja heillä on myös yhtäläinen oikeus kuulla lapsen päivästä.

Olen ollut vähän tekemisissä monikulttuuristen perheiden kanssa. Kasvattajana osaan välttävästi englantia. Uskoisin, että jos lapsiryhmässäni olisi kulttuuritaustastaan poikkeava lapsi pitäisi hieman opiskella, mitä esim. hänen uskontoonsa liittyy.

Toivon, että työtiimi arvostaa myös monikulttuurisuutta, koska se on nykypäivää. Yhdessä työtiimin kanssa pystyisimme luomaan kunnioittavan ilmapiirin, jossa suhtauduttaisiin kunnioittavasti perheen kielen, kulttuurin, uskonnon, perinteiden ja kasvatusnäkemyksiin. Pyrkisin tukemaan lasten perheidentiteettiä, jossa he kokevat oman perheensä arvokkaaksi. Kiusaamista, rasismia ja väkivaltaa en hyväksy lapsiryhmässäni, vaan siihen puuttuisin välittömästi. Sitoudun tarjoamaan lapselle laadukasta varhaiskasvatusta ja pedagogiikkaa vähemmistökulttuurista huolimatta huomioiden lapsen yksilölliset tarpeet ja lähtökohdat. Toteutan sitä tukemalla kielen oppimista ja mahdollistamalla tutustumisen uuteen kulttuuriin ja kieleen esim. leikkien avulla.

Kuva haettu www.pixabay.com

Toimintayksikön toimintatavat ja -ympäristö


Toimintayksikössä monikulttuurisuutta on huomioitu osallistumalla kalenterivuoden juhlapyhiin, traditioihin ja järjestämällä teemapäiviä toimintayksikössä. Lasten kanssa yhdessä pohditaan käsitteitä, kysymyksiä, tapahtumia ja teemoja eri ryhmien näkökulmia. Varhaiskasvatuksen perusteissa korostetaan lasten kulttuurin merkitystä ja vuorovaikutustaitoja erilaisten kulttuuritaustoisten lasten kanssa. Päiväkodissa toimintakulttuuria kehitetään yhdenvertaisuuden periaatteen ja tasa-arvon merkityksen tavoin. (Hujala & Turja 2017, 244-245.)

Päiväkotiryhmässä monikulttuurisuus näkyy esim. kirjojen ja karttapallon tavoin. Karttapallosta tutkitaan yhdessä lasten kanssa, missäpäin maailmaa Suomi sijaitsee ja muita maita. Leikin avulla monikulttuurisuutta voidaan käsitellä leikkien esim. matkustan ympäri maailmaa. Sen lisäksi voidaan tutustua eri maihin järjestämällä tapahtuma, jossa lapset saavat harjoitella esim. puikoilla syömistä.

Päiväkoti ryhmässäni on aika vähän monikulttuurisia lapsia mutta ajattelisin, että monikulttuurisuus on Suomessa kasvava ilmiö. Sen vuoksi tulevana lastentarhanopettajana monikulttuurisuutta käsittelisin lasten kanssa tutustuen yksittäisiin kulttuuriryhmän tutkimiseen huomioiden lasten iän ja kehityksen. Ryhmäytymisen merkitys on tärkeässä roolissa, jossa pyrkisin auttamaan löytämään positiivisia suhteita lapsille. Opetussuunnitelmassa monikulttuurisuutta käsitellessä otettaisiin huomioon toiminnallisuus. Monikulttuurisuutta syvennettäisiin tutustumalla heidän kansallisruokaan, jota valmistettaisiin yhdessä lasten kanssa sekä opettelemalla sen kulttuurin laulu ja leikki.

”Ei riitä, että on mukavaa”


Kohtelen vähemmistökulttuuristaan tulevia lapsia ja heidän perheitään kunnioittavasti, suvaitsevaisesti ja tasa-arvoisesti huomioiden heidän kulttuuriset eronsa huolimatta esim. heidän ihon väristä. Sen lisäksi pyrin toteuttamaan ja kunnioittamaan heidän toiveitaan päiväkodin arjessa huomioiden ruokailutottumukset. Lasten kanssa avoimesti keskustellaan asioista, jotta lapselle tulee olo siitä, että hänet huomioidaan ainutlaatuisena yksilönä taustastaan riippumatta. Välittömästi puutun kiusaamiseen, mikäli sitä tapahtuu. Heillä on yhtäläinen oikeus olla osallisena päiväkodin tapahtumissa ja teemoissa. Mahdollisuuksien mukaan tarvittaessa hyödynnän tulkkipalveluita varhaiskasvatuskeskusteluissa. Pyrin tiedottamaan asioista siten, että myös vähemmistökulttuurit ovat tietoisia tapahtumista.

Kuvia ja selkokieltä olen käyttänyt vähemmistökulttuurien kanssa. Olen kokenut niiden auttavan esim. siirtymätilanteissa. Positiivinen palaute on erityisen tärkeää jokaiselle lapselle, jotta he oppivat uutta ja rohkaistuvat toimimaan omaehtoisesti.

Vahvuuksia päiväkodin ja vähemmistökulttuurien lapsissa:
- Toiset huomioon ottava
- Taiteellinen
- Kekseliäs
- Eri kulttuureihin tutustunut lapsi
- Aktiivinen
- Innostunut
- Kertoo asioita kuvien ja/ tai puhuen
- Luova
- Auttavainen
- Kykenee jakamaan leluja muiden kanssa


Omaa monikulttuurisuus työtäni voisin kehittää siten, että lasten kanssa yhdessä tutustuttaisiin eri maihin ja kulttuureihin leikin ja laulun avulla. Urallani en ole vielä kovinkaan paljon ollut tekemisissä monikulttuuristen lasten kanssa. Monikulttuurisuus työhön lisäkouluttautuminen mahdollistaisi kehittymisen.

Lähteet

Hujala, E & Turja, L. (2017). Varhaiskasvatuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus

Lindström, S (2014). Otavan opiston oppimateriaalit, Internetix. Otava. Haettu 9.2.2018 osoitteesta http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/ge/ge2/02_kulttuuri/203?C:D=2130561&m:selres=2130561