KIUSAAMISEN EHKÄISY JA KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN VARHAISKASVATUKSESSA

1          JOHDANTO

Pientenlasten kohdalla kiusaamista ei tunnusteta kovinkaan paljon, siitä ei puhuta, sitä ei huomata tai haluta huomata. Tämä on tietysti aika karrikoitu yleistys, varmasti on niitäkin jotka sen tunnistavat. Koulukiusaamista on tutkittu paljon ja siihen on kehitelty erilaisia menetelmiä puuttumiseen sekä ehkäisemiseen, pienten lasten kohdalla samankaltaisia tutkimuksia on tehty vähän, ja menetelmiäkin on tullut vasta lähiaikoina kentälle varhaiskasvatukseen. Pienten lasten kohdalla on vaikea erottaa mikä on kiusaamista ja mikä ns. normaalia kinastelua. Osaako pienet kiusata systemaattisesti ja tarkoituksen mukaisesti?

Kiusaamisen määrittelyyn on varmasti monenlaisia teorioita ja käsityksiä sekä jokaisen omaa kokemusta. Pienet lapset saattavat helposti sanoa aikuiselle, että kaveri kiusaa vaikka se ei aikuisen mielestä kiusaamiselta näytäkään. Vaikka aikuinen tulkitseekin tilanteen normaaliksi kinasteluksi, on lapsen kokemus otettava huomioon ja tilanne selvitettävä, helposti saattaa lapsen kokemuksen ohittaa vain sanomalla ”koittakaa leikkiä kiltisti”. Aikuisen läsnäolo lasten leikissä on tärkeää kiusaamisen ehkäisemisessä, näin aikuinen pystyy havainnoimaan tilannetta ja pysyy tilanteessa kärryillä.

Päiväkodissa kiusaaminen on nykyään arkipäivää mutta ilmiönä varhaiskasvattajan voi olla vaikea tunnistaa sitä. Alle kouluikäisten vuorovaikutustaidot ovat vielä kehittymässä eikä lapsi osaa omaksua kiusatun ja kiusaajan roolia.  Ehkäisemällä kiusaamista päiväkodissa voidaan vähentää sitä kouluiässä.  Varhainen puuttuminen on erityisen tärkeää, sillä pahimmillaan kiusaaminen johtaa syrjäytymiseen.  Varhaiskasvatuksessa kiusaamista ehkäistään vaikuttamalla lapsiryhmän toimintaan ja luomalla turvallinen ilmapiiri lapsiryhmässä ja vahvistamalla lasten vuorovaikutustaitoja. (MLL n.d.)

Kiusaamisen ehkäisyssä aikuisella on merkittävä rooli, sillä hänen omien asenteiden, lapsiryhmän havainnoimisen ja työyhteisön motiivien kautta vaikutetaan ilmiöön. Aikuisen toiminta ja valinnat vaikuttavat kiusaamistilanteiden jatkumiseen ja mahdollistaa niiden syntymisen. Aikuisen vastuulla on puuttua kiusaamistilanteisiin ja ehkäistä niiden syntymistä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Päiväkodissa lasten kiusaamisen puuttuminen on erityisen tärkeää ja vielä tärkeämpänä pidetään kiusaamisen ehkäisyä. Mitä nuorempana ehkäiseminen aloitetaan, sitä tehokkaampaa se on. Kiusaamisen ehkäisyssä tehdään tavoitteellista ja tietoista toimintaa.  Myönteiset vertaissuhteet ja ryhmädynamiikka ehkäisevät kiusaamisen syntyä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Laura Repo (2015) on kirjoittanut kirjan pienten lasten kiusaamisesta ja kiusaamisen ehkäisystä. Hän on tehnyt haastattelututkimuksia, tapahtuuko kiusaamista varhaiskasvatuksessa ja millainen kenttä varhaiskasvatus on kiusaamiselle, haastatellen päiväkodin henkilökuntaa, lapsia sekä vanhempia. Hänen tutkimuksessaan todetaan, että kiusaamista tapahtuu päiväkodissa ja on tarkoituksen mukaistakin ja pitkäjänteistä. Repo kirjoittaa siitä kuinka tärkeää on tehdä kiusaamisen vastaista työtä systemaattisesti jo päiväkodissa, näin ehkäistään koulukiusaamista. Olemme käyttäneet hänen kirjaa tässä tehtävässä yhtenä lähteenä.

2          KIUSAAMISEN EHKÄISY AVAINASEMASSA 

Kiusaamisen ehkäisevän työn pohjana on moraali- ja tapakasvatus. Moraalisten ja eettisten asioiden opettelu voidaan aloittaa jo pienillä lapsilla. Kiusaamisen ehkäisyn lähtökohtana on lapsen kyky asettua toisen asemaan ja kyky empatiaan. Lapset moraalikasvatus kehittyy arkipäivän tilanteissa esim. leikki tilanteissa. Aikuisen mallittama toiminta ohjaa lapsen käyttäytymistä. Aikuisen tehtävänä on seurata lapsen moraalin kehittymistä ja opettaa lasta toimimaan toivotulla tavalla. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Tapakasvatuksen avulla lapselle opetetaan toisen ihmisen kunnioittamista ja sitä, miten toiselle lapselle puhutaan ja kuinka käyttäydytään loukkaamatta toista ihmistä. Moraalikasvatuksen avulla opetetaan lapselle, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä sekä miksi näin toimitaan. Tapakasvatuksessa opetetaan lapselle, miten lapsen tulee toimia noudattaen yhteisiä sääntöjä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Anteeksi pyytämisestä puhutaan myös paljon varhaiskasvatuksessa. Ymmärtääkö pieni lapsi anteeksi pyytämisen merkityksen ja sanan tarkoituksen. Anteeksi pyytämiseen tarvitaan syyllisyyden tuntoa ja moraalia, se on kohteliasta ja hyvä opettaa. Mutta anteeksi pyytäminen tulee riitojen selvittelyyn mukaan vasta sitten, kun lapsen moraalinkehitys on alkanut ja hänellä on syyllisyyden tunteita olemassa. (Repo 2015, 180.) On vaarallista kuitata kiusaamistilanteet vain anteeksi pyytämällä, ensisijaisesti pitää opettaa lapselle, mikä oli väärin ja miten tilanteessa toimitaan toisin.

2.1         Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö

Kiusaaminen on aina koko lasta ympäröivän verkoston asia, vaikka sitä ei olisi tapahtunutkaan kotona, vaan päiväkodissa. Perheillä ja vanhemmilla on tärkeä rooli kiusaamisen ehkäistävässä työssä, sillä kodinkasvatusarvot heijastuvat lapsen käyttäytymiseen.

Kasvatuskumppanuudella ja uudessa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa puhuttaessa vanhempien kanssa tehtävällä yhteistyöllä tarkoitetaan vanhempien ja päiväkodin henkilöstön välistä yhteistyötä, jossa lasta tuetaan ja kannustetaan oppimaan. Sen tarkoituksena on, että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi ja ymmärretyksi. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö perustuu luottamukseen, tasavertaisuuteen ja kunnioittamiseen. (Opetushallitus n.d.)

2.2         Lasten ystävyys- ja vertaissuhteet

Kun aikuinen osallistuu lasten leikkeihin aktiivisesti ja järjestää vaikka ohjattuja leikkihetkiä, voi hän havainnoida lasten keskinäistä vuorovaikutusta sekä tukea lasten ystävyyssuhteita. Kiusaamistutkimuksissa on todettu, että yksikin uhrin ystävyyssuhde suojaa lasta myöhemmin vakavilta seurauksilta (Repo 2015, 123.) Mutta se ei poista kuitenkaan kiusaamista ja aikuisen tuki tässä tilanteessa on tärkeää jo olemassa olevan ystävyyssuhteen ylläpitämisessä sekä kiusaamistilanteen ratkaisemisessa. Päiväkotiryhmän ilmapiiri on ratkaiseva tekijä kiusaamisen ehkäisemisessä. Ilmapiirin ollessa turvallinen, jossa aikuiset ja lapset ovat samalla puolella, on kiusaamisen vastaisen työn avainasemassa. (Repo 2015, 123-128.)

Vertaissuhteilla tarkoitetaan lapsen kanssa saman ikäisten tai kehitykseltään samalla tasolla olevien lasten ryhmää. Kiusaamista esiintyy siellä, missä lapset toimivat vertaisryhmässä eli päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja pihapiirissä. Hyvä vertaisryhmä luo edellytykset positiiviselle vuorovaikutukselle sekä vahvistavat itseluottamusta. Ystävyyssuhteilla tarkoitetaan vastaavasti kahden ihmisen välistä vastavuoroista suhdetta, johon kuuluu kiintymys, vastavuoroisuus ja sitoutuneisuus. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Kaverisuhteet kehittävät lapsen kognitiivisia ja sosioemotionaalisia valmiuksia. Vertaissuhteissa toimiminen vahvistaa ryhmään kuulumista ja niiden ongelmat saattavat liittyä syrjäytymisen ja kiusaamisen riskeihin. Hyväksi tulemisen lisäksi ihmisellä on tarve kiinnittyä läheiseen kiintymykseen toisen ihmisen kanssa. Ystävyyssuhteet suojaavat lasta negatiivisilta emotionaalisilta kokemuksilta, torjutuksi tulemiselta, kiusatuksi tulemiselta ja niiden seurauksilta. (Repo 2013, 119-121.)

Kuvittele tilanne, jossa pieni lapsi jää leikin ulkopuolelle eikä häntä oteta mukaan leikkimään. Silloin aikuisen tehtävänä on havainnoida tilannetta ja keskustella lasten kanssa siitä, miltä minusta tuntuu, jos minut jätetään leikistä pois. Sen lisäksi lapselle voi ehdottaa vaihtoehtoista toimintaa ratkaisuksi mutta tilanteen huomaamatta jättäminen on iso kolahdus pienen lapsen rinnassa.

Ystävyyssuhteilla ja vertaissuhteilla katsotaan olevan merkitystä psykososiaaliselle kehitykselle. Hyvä sosiaalinen verkosto tukee lapsen kehitystä. Myönteiset kokemukset mahdollistavat lapsen tuntea kuuluvansa ryhmään ja mahdollisuuden kehittää sosiaalisia taitojaan sekä itseluottamusta. Lasten vertais- ja ystävyyssuhteiden tukeminen sekä lapsen ohjaaminen ja opettaminen toimimaan kyseisissä suhteissa on kiusaamisen ehkäisyä. On todettu, että yksinäisyys on periytyvää, jos vanhemmat ovat yksinäisiä luultavasti myös heidän lapsensa. Kasvattajalla onkin tärkeä rooli päiväkodissa, sillä he auttavat lapsia solmimaan ystävyyssuhteita kavereiden kesken. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

2.3         Lapsen osallisuuden vahvistaminen ja positiivinen ilmapiiri

Osallisuus on yhteisöön kuulumista. Se merkitsee lasten keskuudessa kuulumista johonkin ryhmään, jonka lapsi tuntee ja kokee. Me-henki luo positiivisen ilmapiirin, jolloin lasten vastuu ryhmästä ja sen jäsenistä kasvaa. Huumorin avulla voidaan vaikuttaa osallisuuden kokemiseen. Ryhmän vahva me-henki mahdollistaa osallisuuden kokemuksen syntymisen. Osallisuudessa lasten ääni pyritään saamaan kuuluviin. Osallisuus ei ole vain lasten toiveiden kuulemista, vaan myös vaihtoehtojen antamista lapsille. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että toisten lasten kanssa on hyvä olla ja ihmisiin voi luottaa. Se tapahtuu silloin, mikäli lapsella on riittävästi positiivisia vuorovaikutuksen kokemuksia toisten lasten kuin aikuisten kanssa toimimisesta. Positiivinen ilmapiiri on myös edellytys yhteistoiminnalle. Kaikkien lasten tulee tuntea, että heitä arvostetaan ja kunnioitetaan. He kokevat, että aikuinen on läsnä ja tarvittaessa valmis auttamaan heitä. Lasten täytyy voida luottaa siihen, että aikuinen on vastuussa koko ryhmästä ja sen toiminnasta. Jos lapset joutuvat kokemaan turvattomuuden tuntua tapahtuu ryhmässä helpommin kiusaamista ja loukkaavaa käyttäytymistä. Ryhmässä aikuinen määrittelee, millainen käyttäytyminen on hyväksyttävää ja millainen ei. (Repo, 2013.)

2.4         Aikuisen sitoutuminen lapsiryhmään

Lapsen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että lapselle syntyy luottamuksellinen ja turvallinen suhde aikuiseen. Lapsen tarpeiden ja toiveiden näkeminen on edellytys turvalliselle suhteelle. Aikuisen ja lapsen välinen suhde vaikuttaa lapsen viihtyvyyteen, vertaissuhteisiin, ryhmäytymiseen ja oppimiseen varhaiskasvatuksessa. Kasvattajien toiminnalla on merkitystä kiusaamisen ehkäisyyn. Ensi arvoisen tärkeää on, että kasvattaja havainnoi lapsiryhmää, ohjaa lasten leikkiä, tukee vertaissuhteita ja turvaa lasten siirtymävaiheet päivän aikana.  (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Lasten leikkiä seuraamalla aikuinen saa tietoa vertaissuhteiden toimimisesta lapsiryhmässä. Kasvattajan on aina oltava läsnä vapaan leikin aikana, jotta kiusaamista ei tapahtuisi. Vapaa leikki tarkoittaa sitä, että lapset saavat omaehtoisesti valita leikin, leikkikaverit ja leikkipaikat. Leikin ohjaamisella ja osallistumisella on todettu olevan merkitystä lapsen oppimiselle. Leikkipedagogiikassa aikuinen tarttuu lasten ideoihin ja on valmis kehittämään leikkiä tuomalla esim. uusia välineitä leikkiin. (Repo 2013, 177-179.)

Erilaiset ohjatut leikit, jossa aikuinen on leikin ohjaaja ja säätelijä ovat pedagogisesti todettu kehittävän lasta monipuolisesti. Kiusaamisen ehkäisyssä on tärkeää hyvän me-hengen luominen. Ryhmähenki tuo vastuunkantamista ryhmästä ja sen jäsenistä. Kuitenkaan päiväkodissa toteutettu pienryhmätoiminta ei saisi korvata koko ryhmän pedagogiikkaa, johon kuuluu ohjattu leikki ja ryhmäytyminen. (Repo 2013, 184-185.)

Tässä myös oppimisympäristön merkitys nousee esille, sillä on iso merkitys kiusaamisen vastaisessa työssä. Oppimisympäristö käsittää kaiken lapsen ympärillä olevan tekijä, fyysisen, psyykkisen sekä sosiaalisen tilan. Ympäristö voidaan suunnitella lapsen mielenkiinnon kohteista lähtöisin. Esimerkiksi Repo kirjoitti kirjassaan ryhmästä, jossa varhaiskasvatuksen ympäristö muokkautui lasten leikkien mukana, laivaleikkiä ei siivottu päivän päätteeksi pois, vaan sen ympärille rakennettiin lisää ja aikuiset toimivat tässä mahdollistajina. Laivaleikkiin ommeltiin hiiriä ja askarreltiin uusia laivoja, näin lapsille saatiin myös kädentaitoja leikkiin mukaan. Lapset saivat leikkiä laivaleikkiä niin kauan, kun leikki-intoa riitti. Sitten tehtiin uudenlainen leikkiympäristö uuden leikin mukaan. Ja tutkimusten mukaan, kun aikuinen osallistuu lasten kanssa leikkiin sekä rakentamaan sitä, syventää se lapsen ja aikuisen suhdetta, aikuinen on helpommin lähestyttävä. (Repo 2015, 170-194).

Kasvattajien olisi hyvä välillä pohtia, onko kaikkien aina leikittävä kaikkien kanssa vai onko joskus sallittua valita oma kaveri tai kaveriporukka, jossa leikki sujuu hyvin. Onko lapsen valitsema kaveri lapsen kehityksen kannalta paras vaihtoehto vai onko hyvä, että aikuinen ohjailee valintaa? Onko kasvattajan tehtävänä käskeä leikkiryhmää ottamaan yksi lapsi mukaan leikkiin? Tuleeko leikistä onnistunut vai jatkuuko poissulkeminen leikin sisällä, jolloin lapsi kokee turhautumista?

2.5         Roolit ja niiden purkaminen

Tutkimuksessaan Repo huomasi sen, miten kiusaaminen on sukupuolittunutta. Pojat kiusaavat tyttöjä enemmän, tytöt kohdistavat kiusaamisen usein tyttöihin ja pojat molempiin. (Repo 2015, 118-119.) Pojilla kiusaaminen saattaa olla konkreettisempaa ja näkyvämpää, esim. tönimistä, lyömistä jne. Tytöillä taas enemmän piilossa olevaa, jota aikuisen on vaikeampi nähdä, esim. leikistä pois sulkemista, manipulointia jne. Repo myös puhuu kirjassaan aikuisen asettamista sukupuoli jaoista, pojat ovat poikia ja tyttöjen pitäisi leikkiä hiljaa ja nätistä. Jos tyttö tönäisee toista lasta, on hän ns. rasavilli. Kun taas poika tekee saman, oletetaan sen kuuluvan asiaan. Tästä ajattelusta olisi hyvä päästä eroon, jotta kiusaaminen huomattaisiin päiväkodissa paremmin ja siihen puututaan.

Aikuisen käsitys lapsesta vaikuttaa lapsen omaan identiteettiin ja sen kehittymiseen. Aikuinen voi tiedostamattaan tukea uhrin roolia, esim. lapsi kuulee toistuvasti itseensä liitettävän sanan tuhma. Ei ole aivan sama, minkälaisia sanoja lapsesta käytetään ja miten häntä kuvaillaan. Lapsen identiteetti kehittyy koko ajan ja hän voi olettaa itsestään, minä olen tuhma ja minun kuuluu olla tuhma, koska kaikki ovat sitä mieltä. Aikuisen täytyy päästä omista käsityksistä irti kiusaajan tai kiusaaja-uhrin kohdalla, kukaan lapsista ei synny ilkeänä tai kiusaajana. (Repo 2015, 116.)

Kiusaamisessa on yleensä erilaisia rooleja. Tutkimuksissa on todettu, että kiusaaminen on usein ryhmäilmiö ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä vahvemmin se on ryhmäilmiö. Pienten lasten kohdalla saattaa olla vain kahden lapsen välistä kiusaamista ja puolustajia löytyy enemmän, mitä isompien lasten kohdalla. Roolijaossa usein kiusaajat ja kiusatut tunnistetaan, mutta apurin, vahvistajan, puolustajan ja sivustaseuraajan rooli jäävät huomioimatta. (Repo 2015, 84-85.) Lapselle tulee opettaa, että myös kiusaamisen vahvistaminen ja sivustaseuraaminen on kiusaamista. Aikuiselle kertominen ei ole kantelua tai vasikointia.

Kiusaamisessa saattaa olla myös kiusaaja-uhri, joka on joutunut kiusaajan asemaan ilman omaa tarkoitusta. Kiusaaja-uhri on usein lapsi, joka käyttäytyy aggressiivisesti ja sen vuoksi muu ryhmä pois sulkee lapsen ja he pitävät käytöstä kiusaamisena (Repo 2015, 49). Usein kiusaaja-uhreilla on vaikeuksia itsesäätelyssä ja aggressiivisen käytöksen hillitsemisessä, tutkimusten mukaan nämä lapset ovat usein erityisentuen lapsia ja tarvitsevat paljon hellyyttä, rakkautta, hyväksyntää ja kannattelua. Aikuisen pitäisi näissä tilanteissa olla enemmän läsnä ja osallistua esimerkiksi leikkeihin yhdessä lasten kanssa.

3          RIITA TILANTEET JA NIIDEN SELVITTÄMINEN

Ristiriitatilanteissa aikuisen tulee yhdessä lasten kanssa selvittää tilanne. Aikuisen on helpompi puuttua tilanteeseen, kun tietää mitä tapahtui ja näin ollen leikkiä ei tarvitse lopettaa, vaan sitä voidaan selvittelyn jälkeen jatkaa. Se myös opettaa lapsille, että tilanteita voi tulla mutta niistä päästään yhdessä yli. Näin ollen leikkiä päästään yhdessä jatkamaan. Aikuisen läsnäolo vaikuttaa siihen, että ristiriitatilanteita tulee vähemmän ja siten voidaan ehkäistä kiusaamisen ilmiötä. (Repo 2013, 182-183.)

Kiusaamistilanteet ja niiden ratkaiseminen on pienille lapsille liian vaativa ja vaikeita taitoja vaativa tilanne. Usein kuulee sanottavan, että täytyyhän heidän oppia itse ratkaisemaan ongelmia ja selvittämään ne keskenään. Kyllä tarvitsee, mutta lapset eivät opi ratkaisemaan ristiriitatilanteita, jos aikuinen ei sitä niille opeta. Oppiminen tarvitsee toistoja ja toistoja sekä toisen toimintatavan opettamista. Lapsi tarvitsee toimintamallin, mikä käyttäytyminen on sopivaa, ei riitä vain että, käyttäytyminen kielletään, vaan aikuisen täytyy opettaa uusi toimintamalli lapselle. (Repo 2015, 137-143.)

3.1         Sosiaaliset valmiudet ja aikuisen antama malli

Sosiaaliset taidot tarkoittavat taitoja ja kykyjä, joita lapsi tarvitsee toimiessaan toisten lasten kanssa. Lasten sosiaaliset taidot kehittyvät mallista. Lapset näkevät ja seuraavat, miten muut ihmiset toimivat ja sen pohjalta valitsevat toimintatavan. Kasvattajan tehtävänä on tukea lapsen kehittyviä taitoja ja antaa positiivista palautetta sekä rohkaista lasta. Kasvattajan tehtävänä on opettaa lapselle, mikä on toivottua käyttäytymistä ja mikä ei toivottua. Tärkeä osa sosiaalisia ja empaattisia taitoja on empatiataito. Empatiataidot pitävät sisällään taitoja, joilla lapsi kykenee asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä. (Kirves & Stoor-Grenner 2010)

Sosiaalisia valmiuksia on ongelmanratkaisutaito, johon isona osana kuuluu itsehillintä. Itsehillintä tarkoittaa sitä, että lapsi oppii ohjaamaan tunteitaan ja nimeämään niitä. Sen lisäksi lapsi oppii tulkitsemaan ja ennakoimaan tilanteita, joissa tunne syntyy vahvasti. Lapsi tarvitsee tunteidensa selittämiseen aikuisen apua ja on tärkeää, että aikuinen on saatavilla, kun hän tarvitsee tukea itsehillintään. (Repo 2013, 119.)

Lapsi tarvitsee tukea leikkiin liittymiseen ja ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. Koko ryhmän asia on, että kaikki lapset saadaan mukaan toimimaan tasavertaisina ja hyväksyttyinä. Hyvä vertaisryhmä tukee lasten taitojen kehittymistä ja sosiaalisia valmiuksia. Kiusaamisen ehkäisy määrittelee jokaisen kasvattajan suhteen jokaiseen lapseen, kasvattajan suhde koko lapsiryhmään ja kasvattajien suhde toisiinsa.

Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen ja opettaminen ovat merkittäviä asioita kiusaamisen ehkäisyn kannalta. Kasvattajan omalla toiminnalla ja arvoilla on suuri merkitys silloin, kun arvioidaan lapsen sosiaalisia taitoja. Kasvattajan tulisi, miten hän arjessa mahdollistaa päivittäisen kohtaamisen lasten kanssa. Positiivisen palautteen, kannustuksen ja rohkaisemisen antaminen on erityisen tärkeää sosiaalisten taitojen kehittymiselle ja vahvistamiselle. Sen lisäksi lapsen vertaisryhmillä on vaikutus lapsen sosiaalisten taitojen kehittymiseen. (Repo 2013, 122-124.)

3.2         Rangaistukset ja niiden käyttäminen

Pitääkö lasta rangaista huonosta käytöksestä ja kiusaamisesta, mitä siitä seuraa lapselle. Jäähypenkki on käytössä monessakin päiväkodissa sekä perheiden kodeissa. Tutkimuksissa ei kuitenkaan olen löydetty sen hyötyjä ja tuloksellisuutta, lapset eivät ole oppineet jäähypenkillä toista toimintatapaa huonolle toiminnalleen. Repo heittää kysymyksen kirjassaan miksi sylille ja lapsen kanssa rauhoittumiselle tarvitaan erillinen alue ja nimi? (Repo 2015, 158.) Kuitenkin on selvää, että lapsi tarvitsee rauhallisen ympäristön rauhoittuakseen, mutta voiko rauhoittumisen toteuttaa tilassa, mikä sillä hetkellä sattuu olemaan rauhallinen? Tärkeintä on aikuisen rauhallinen läsnäolo sekä rakastava syli. Lapsi oppii parhaiten kädestä pitäen opettamalla ei rankaisemalla. (Repo 2015, 158-168.)

Rangaistuksen ja rankaisemisen tilalle Repo (2015, 174) on kirjannut kirjassaan erilaisia vaihtoehtoja:

-          Asetetaan rajat.

-          Varmistetaan, että lapsi ymmärtää, mitä häneltä odotetaan.

-          Varmistetaan, että lapsi osaa toimia toisella tavalla.

-          Miksi lapsi on uhmakas: onko hänen perustarpeistaan huolehdittu, tarvitseeko hän enemmän aikuista.

-          Muutetaan pedagogiikkaa.

-          Kerrotaan lapselle, ettet voi toimia näin ja näytetään uusi toimintamalli.

-          Otetaan lapsi syliin, keskeytetään teko.

-          Ei jätetä lasta yksin liian vaativiin sosiaalisiin tilanteisiin; aikuisen läsnäoloa leikeissä lisätään.

-          Tarkistetaan, ovatko säännöt ja kiellot tarpeellisia, kokeeko lapsi ne epäreiluksi tai kohtuuttomiksi.

4          MITÄ VASU VELVOITTAA?

Varhaiskasvatuksen perusteisiin on kirjattu periaatteita, jotka lisäävät kiusaamisen ehkäisevää työtä. Sen lisäksi kiusaamisen ehkäisyn periaatteet tulisi kirjata kunnallisiin ja yksikkökohtaisiin suunnitelmiin. Kiusaamisen ehkäisy ja puuttuminen ei saa johtaa siihen, että joku lapsi joutuu leimatuksi ja toimenpiteissä tulee antaa tukea lapsen ja aikuisten yhteisöön. Kiusaamisen ehkäisevän työn tulisi olla pitkäkestoista ja johdonmukaista. Yksikkökohtaisissa suunnitelmissa tulisi määritellä kiusaamisen ehkäisyn tavoitteet, keinot ja puuttuminen. Suunnitelmassa kartoitetaan oman yksikön tilanne ja tarvittavat toimenpiteet. (Opetushallitus n.d.)

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin kirjatuissa kohdissa voidaan tulkita monessakin kohtaa kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamiseen puuttumiseen liittyviä argumentteja. Mutta siellä on myös selkeästi niitä ohjaavia velvoitteita. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin on otettu lakiin kirjattuja tavoitteita, muun muassa nämä kaksi poimittua tavoitetta sisältävät varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kiusaamiseen puuttumisen ja ehkäisyn argumentteja.

1.      Edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä ja hyvinvointia. Terveyttä ja hyvinvointia voidaan edistää mm. puuttumalla kiusaamiseen ja ehkäisemällä sitä, koska kiusatuksi joutuminen ja kiusaaminen vaikuttavat molempiin negatiivisesti. (Opetushallitus 2016, 15.)

2.      Kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen. Tämä tavoite tukee sitä tehtävää, joka velvoittaa varhaiskasvatuksenhenkilökuntaa tukemaan ja kasvattamaan lasta kunnioittamaan muita lapsia ilman kiusaamista ja kiusatuksi joutumista. (Opetushallitus 2016, 15.)

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin on myös kirjattu varhaiskasvatuksen arvoperustan yleisperiaatteista, joihin on lueteltu YK:n lastenoikeuksien julistuksen useampi kohta mm. oikeus tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun ja tätä voidaan ymmärtää niin aikuisten kohteluun lapsia kohtaan, mutta myös lasten keskinäiseen kohteluun toisiaan kohtaan. Yksi arvoperusta on ihmisenä kasvaminen. Se tarkoittaa sitä, että henkilökunta ohjaa ja tukee lapsia kasvamaan ihmisyyteen toisia kunnioittaviksi, kuunteleviksi sekä ajatteleviksi ihmisiksi. Varhaiskasvatuksessa ei hyväksytä kiusaamista ja rasismia missään muodossa. Tämä arvoperusta velvoittaa henkilökuntaa tukemaan ja ohjaamaan lapsia oikeaan suuntaan ristiriitatilanteissa. (Opetushallitus 2016, 18-19.)

Tampereen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kuntakohtaisesti painotetaan lasten tarpeiden huomioon ottamista yhteisön jäsenenä sivistyksen merkityksessä. Sivistyksellä tarkoitetaan mahdollisimman kokonaisvaltaista kasvatusta, missä painotetaan suhtautumista itseen, toisiin lapsiin sekä ympäristöön. Tämä velvoittaa varhaiskasvatuksen henkilökuntaa suunnittelemaan toiminnan niin, että toiminta tukee kasvatusta suhtautumisessa ympärillä oleviin ihmisiin kunnioittavasti, arvostavasti sekä suvaitsevaisesti. (Tampereen kaupunki 2017, 15-17.)

Laaja-alaiseen osaamiseen kuuluu kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu. Tämä velvoittaa varhaiskasvatuksen henkilökuntaa ohjaamaan lapsia hyviin tapoihin, ystävällisyyteen, kulttuuri kasvatukseen. Lasten kanssa opetellaan empaattisuutta, ratkaisemaan ristiriitatilanteita, tutustumaan toisiin kulttuureihin ja suvaitsevaisuuteen. (Opetushallitus 2016, 23.) Tampereen kaupunki on lisännyt varhaiskasvatussuunnitelmaan kuudennen osa-alueen, yrittelijäisyyden. Siinä painotetaan yhdessä tekemisen kulttuuria, joka ehkäisee mm. syrjäytymistä tai jonkun lapsen poissulkemista. (Tampereen kaupunki 2017, 18-20.)

Varhaiskasvatuksen eri yksiköissä on toimintakulttuuri. Toimintakulttuuri muodostuu jokaisessa paikassa omanlaiseksi, mutta sitä ohjaavat varhaiskasvatukselle yhteiset periaatteet. Nostan tässä kaksi periaatetta esille, jotka ohjaavat henkilökuntaa kiusaamiseen puuttumiseen ja ehkäisemiseen. Yksi periaatteista on osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Tähän sisältyy lasten ohjaaminen leikkeihin toisten kanssa ilman stereotypioita ja ennakkoluuloja, henkilökunta tunnistaa lasten välisten kohtaamisten eriarvoistavat asiat ja puuttuu niihin johdonmukaisesti ja hienotunteisesti. Tässä on henkilökunnan oltava tarkkana omien ennakkoluulojen kanssa, että ei tuo niitä lapsille esille eikä anna vaikuttaa työntekoon millään tavalla, lapset aistivat aikuisten ennakkoluulot ja imevät ne itselleen. Lapset ovat syntyjään hyvin avoimia ja ennakkoluulottomia toisia lapsia kohtaan. Jos näitä syntyy lasten välillä, on se aikuisten ehkä tiedostamatonta opetusta. (Opetushallitus 2016, 30.)

Toinen toimintakulttuuria ohjaava periaate on hyvinvointi, turvallisuus ja kestävät elämäntapa. Hyvinvointiin ja turvallisuuteen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen puoli. Tähänkin periaate velvoittaa henkilökuntaa puuttumaan kiusaamiseen ja tunnistamaan sen. Kiusaamista ehkäistään varhaiskasvatuksessa tietoisesti ja suunnitelmallisesti, sitä ei hyväksytä missään muodossa. Tilanteista jutellaan myös lapsen huoltajien kanssa, ja yhteistyössä etsitään toimivia ratkaisuja. (Opetushallitus 2016, 31).

Paikallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa Tampereen kaupunki on nostanut esille osallisuuden pedagogiikan useassa kohdassa. Toimintakulttuuria ohjaavien periaatteiden kohdalla on määritelty osallisuuden pedagogiikkaa enemmän. Sillä tarkoitetaan kykyä ajatella itse, ilmaista mielipiteitä sekä kysyä kysymyksiä ja olla aloitteellinen. (Tampereen kaupunki, 2017, 25.) Aikuisten tehtävänä on kohdata lapset sensitiivisesti ja reagoitava lasten toimintaan sensitiivisesti, herkästi tilanteen mukaisesti kuitenkin tukien siihen, että lapset oppivat tunnistamaan sekä ratkaisemaan myös kiusaamistilanteita itse. Tämä ei tarkoita sitä, että he eivät tarvitsisi aikuisen tukea, koska sitä he tarvitsevat ja aikuisen tehtävä on tunnistaa tilanteet, missä lapset tarvitsevat enemmän tukea ja missä vähemmän. 



5. LÄHTEET

Kirves & Stoor-Grenner (2010). Kiusaavatko pienet lapset? Haettu 9.2.2018 osoitteesta https://dzmdrerwnq2zx.cloudfront.net/prod/2017/08/01174913/Kiusaavatko-pienetkin-lapset.pdf

MLL. (N.d.). Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Haettu osoitteesta

https://www.mll.fi/ammattilaisille/varhaiskasvattajille/kiusaaminen-paivakodissa/

Opetushallitus (2016). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Haettu osoitteesta 22.1.2018 http://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

Repo, L. (2013). Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy. Juva: Ps-kustannus.

Repo L, (2015). Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy. Jyväskylä: Ps-kustannus

Tampereen kaupunki, (2017). Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma. Haettu 8.2.2018 osoitteesta https://www.tampere.fi/tiedostot/t/D4Vtwmf8d/Tampereen_varhaiskasvatussuunnitelma_2017.pdf