Monikulttuurisuus

1.       Minä monikulttuurisuuskasvattajana

Olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin, jossa erilaiset ihmiset erottuivat. Päiväkodissa ja koulussa ei ollut kuin kantasuomalaisia lapsia silloin kun, minä olen siellä ollut. Mutta reissasimme perheemme kanssa suomen sisällä paljon ja kohtasin reissuilla erilaisia ihmisiä sekä kotona meidät on opetettu suvaitsemaan kaikki ihmiset, erilaisuudesta huolimatta. Olen itse ollut päiväkodissa ja koulussa se, joka kuuluu vähemmistöön kulttuurisessa ja uskonnollisessa ympäristössä. Meidän perhekulttuuri oli vähän erilainen kuin muilla lapsilla. En esim. osallistunut koulussa tanssitunneille, tai lähtenyt mukaan elokuva- tai teatteriretkille. Näistä syistä olin koulukiusattu koko ala-asteikäni ajan, mutta perheen vahvojen siteiden ansiosta olen niistä selvinnyt.

Uskon, että omat kokemukset antavat minulle paljon eväitä työntekijänä tukea muita vähemmistökulttuuriin kuuluvia ja huomioida heidät varhaiskasvatuksessa. Pidän monikulttuurisuutta rikkautena varhaiskasvatuksessa. Vahvuuksiini kuuluu tiedon jano, tykkään ottaa asioista selvää ja keskustella perheen kanssa heidän kulttuuritaustastaan. Kun keskustelee perheen kanssa kulttuurista ja suhtautuu siihen avoimesti, auttaa se ymmärtämään erilaisuutta ja erilaisia tapoja, sekä työntekijää tukemaan lasta kasvamaan oman kulttuurinsa asiantuntijaksi. Uteliaisuus on tässä tietyssä määrin positiivinen piirre eri kulttuurien kohdalla.

Epävarmuutta tunnen silloin, kun en tiedä jostakin kulttuurista sekä kielimuuri nousee liian korkeaksi. Erään lapsen kohdalla, minulla tuli hyvin ristiriitainen tunne hänen kehityksestään. Perhe ei puhunut suomea, eikä oikein englantiakaan, sekä perhe oli hyvin vähän kontaktissa työntekijöiden kanssa, yhteistyö ei sujunut. Yrityksistämme huolimatta perheeseen ei saatu yhteyttä palavereissa, vaikka mukana olikin tulkki. Työntekijänä näin, että lapsen kehityksessä on huolen aiheita, mutta perhe ei sitä nähnyt tai ymmärtänyt. Yritimme ohjata heitä palveluiden piiriin ja tarjosimme erilaista apua perheelle sekä olimme valmiita varaamaan lapselle aikoja tutkimuksiin, mutta heidän kulttuuriinsa kuului, että perheen pitää pärjätä itse. Tällaisissa tilanteissa tunnen epävarmuutta ja voimattomuutta, kun ei ole ollenkaan varma olo saako lapsi ja perhe apua tilanteeseensa. Voihan olla, että perhe koki tilanteen itselleen hyväksi, enhän minä voi toisten puolesta tehdä johtopäätöksiä tarvitsevatko he apua vai ei. Mutta lapsen hyvinvointi ja kehitys minua huolestutti. Ja ajattelin, että mitä aikaisemmin lapsi saisi apua, erilaisia terapioita, hänellä olisi paremmat mahdollisuudet tulevaisuuden suhteen.

Monikulttuurisuus kasvattajana olen valmis sitoutumaan sellaiseen varhaiskasvatustoimintaan, jossa lapsen kulttuuriperimä ja -tausta otetaan huomioon, mutta kuitenkin niin, että se on lapsen edun mukaista ja olen hienotunteinen tilanteen vaatimalla tavalla, ei liikaa korostaen. Mielestäni varhaiskasvatuksessa kulttuurikasvatusta esim. käymällä läpi eri maiden kulttuureja, pitää olla lapsista lähtöisin. Esimerkiksi jos ryhmässä on vähemmistökulttuuriin kuuluva lapsi ja se herättää muissa lapsissa hämmennystä, on se hyvä käydä läpi ja tutustua tämän lapsen kulttuuritaustaan ryhmän kanssa yhdessä. Esim. järjestämällä kyseiseen kulttuuriin kuuluvan ruokailu hetken, johon voi myös liittää muitakin kulttuuriin liittyviä asioita. Lasten on helpompi sisäistää eri kulttuureja pieni pala kerrallaan, eli ei opeteta kaikkia maiden kulttuureja kerrallaan, vaan sitä mukaan mitä ne nousevat esille lasten keskuudessa.

Paras työtiimi olisi sellainen, jossa kaikki työntekijät ovat avarakatseisia ja suvaitsevaisia eri kulttuureja kohtaan sekä uteliaisuutta löytyisi tiimin jäseniltä. Jos kaikki omaavat samanlaiset arvot ja ovat valmiita sitoutumaan ryhmän monikulttuurisuuskasvatustyöhän, on se eniten ruokkivaa ja johdonmukaista. Kriittisyyttäkin tarvitaan sopivassa määrin, on muistettava mitä laki sanoo ja velvoittaa. Esim. jos perheen kulttuuriin kuuluu lapsen kasvatuksessa käytettävän läpsimistä, on siihen työntekijän puututtava, koska suomessa se ei ole sallittua. Tällaisessa tilanteessa vahva työtiimi on suurena tukena toinen toiselleen.

Kuva haettu www.pixabay.com

2.       Toimintayksikön toimintatavat ja -ympäristö

Varhaiskasvatussuunnitelmassa jo arvoperustana on lapsuuden itseisarvo, ihmisenä kasvaminen ja yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja moninaisuus, jo nämä tukevat niitä toimintatapoja joiden tavoitteena on moninaisuutta ja perheiden monimuotoisuutta kunnioittava ilmapiiri ja hyvä kasvatusyhteistyö. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 15-16.) Varhaiskasvatussuunnitelman oppimiskäsitykseen liittyvät yhteys lapsen kehittyviin valmiuksiin ja muuhun kokemusmaailmaan ja kulttuuritaustaan. Lapsen tuomaa kokemusmaailmaa ja kulttuuritaustaa voidaan hyödyntää koko ryhmän oppimisessa. Laaja-alaiseen oppimisen kautta lapset kasvavat kulttuurisesti, kielellisesti sekä katsomuksellisesti moninaisessa maailmassa. Se korostaa kulttuurisen osaamisen merkitystä. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 17-20.)

Toimintakulttuuria ja toimintatapoja muokkaa jokainen yhteisöön kuuluva jäsen (työntekijät, lapset ja heidän vanhemmat). Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmassa korostetaan toimintakulttuuriin kuuluvaa osallisuuden pedagogiikkaa, ja tässä kohtaa nostetaan esille yhteisön jäsenten keskinäisen luottamuksen ja kunnioituksen merkitys sekä sensitiivisen kohtaamisen. Osallistavassa, yhdenvertaisessa ja tasa-arvoisessa toimintaympäristössä jokainen jäsen on tärkeä osa kasvatusyhteisöä. Varhaiskasvatuksen työtiimissä tulee miettiä miten kieleen, etnisyyteen, katsomukseen, sukupuoleen ja sen monimaisuuteen liittyvät asenteet tuodaan ilmi puheissa, eleissä, toimintatavoissa ja teoissa. Varhaiskasvatuksen toimintatapoihin tulee liittää yhteistyö huoltajien kanssa, huomioiden perheiden moninaisuuden. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 25-26.)

Oppimisympäristön tulee olla lasta kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen vuorovaikutustaitoja tukeva ympäristö. Sen tulee vahvistaa yhdenvertaisuutta sekä edistää lapsen kielellisiä valmiuksia ja kielitietoisuutta, tuoda näkyväksi kulttuurista moninaisuutta. Oppimisympäristönä voidaan käyttää myös erilaisia vierailukohteita, esim. kulttuuriperintökohteisiin. Tämä tukee monikulttuurista kasvatusta. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 28-29.)

Keskeisimpänä toimintatapana varhaiskasvatuksessa on lasten leikki. Se kehittää lasten vuorovaikutustaitoja erilaisten lasten kesken ja erikulttuurista lähtöisin olevien lasten kesken. Kasvattaa yhteisöllisyyttä ja jokaiselle lapselle tunnetta kuuluvansa tähän yhteisöön riippumatta taustoistaan. Henkilöstä voi rikastaa lasten leikkejä tarpeen vaatiessa, esim. kulttuurikasvatus näkökulmasta. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 35.)

Varhaiskasvatussuunnitelmaan kirjattujen oppimisen alueet velvoittavat myös työntekijöitä moninaiseen kulttuuriseen kasvatukseen. Esim. kielten rikas maailma, ilmaisun eri muodot sekä minä ja meidän yhteisö. Henkilökunnan tulee tukea lapsen oman äidin kielen kehitystä ja kannustaa sen käyttöön sekä tukea suomen kielen kehitystä. Lapsen voivat omaksua useamman kielen samaan aikaan. Erilaisten näytelmien, tanssien kautta voidaan opettaa myös eri kulttuurien tapoja. (Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017, 36-40.)

Kuva haettu www.pixabay.com

3.       ”Ei riitä, että on mukava”

Niin kuin jo tuolla alussa kirjoitin, olen mielestäni hyvin suvaitsevainen eri vähemmistökulttuurin edustajaa kohtaan. Haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi tutustumaan myös meidän valtaväestön kulttuuriin. Huomaan itsessäni sen, että esim. sateenkaariperheet ovat itselleni vielä vieras kohtaaminen, koska omaan lähipiiriini ei kuulu sateenkaariperheitä, enkä työn kautta ole ollut tekemisissä heidän kanssaan. Ajatuksen tasolla pystyn heidätkin kohtaamaan niin kuin muutkin ja varmasti käytännössäkin, mutta se on minulle eniten vieras asia.

Olen kannustanut vähemmistönkulttuurien lapsia ja perheitä myös tutustumaan omaan kulttuuriin. Motivoin heitä oppimaan tutustumalla myös itse heidän kulttuuriinsa ja kieleensä. Lapset oppivat kielen hyvin nopeasti leikin avulla ja muiden lasten kanssa vuorovaikutuksessa. Olen ollut pienryhmässä töissä, jossa on erityislapsia ja siellä oli yksi maahanmuuttaja lapsi. Hänen kohdallaan kielen oppiminen oli haastavaa, koska hän ei osannut kunnolla omaa äidinkieltä. Mutta sanoja opettelimme esim. leluja nimeämällä, jos hän halusi leikkiä jollakin lelulla, hänen piti sanoa se. Ja lauloimme paljon lauluja, joiden kautta hän oppi paljon uusia sanoja. Laulut ovatkin hyvä keino opettaa sanoja, ainakin tämän kyseisen lapsen kohdalla.

Jokaisella lapsella on omat vahvuutensa, on hän sitten minkä kulttuurin edustaja tahansa. Mutta erilaisuus on aina rikkaus, myös kulttuurien kohdalla. Uskon että, Suomen valtio on menossa enemmän ja enemmän kansainväliseen suuntaan esim. työelämä. Siksi on hyvä oppia jo lapsena kohtaamaan erilaisia kulttuureja ja rikkoa omaa ns. kulttuurikuplaa. Vähemmistökulttuurin lapsissa vahvuuksia on usein rohkeus ja voimakas halu päästä eteenpäin. En tiedä johtuuko se siitä, että joutuu tekemään ehkä enemmän töitä sen eteen, että tulee hyväksytyksi porukkaan. Kehittyy jonkunlainen taistelusielu. Tietysti tuota taistelusielua löytyy myös valtaväestönkin lapsissa, mutta usein huomaa vähemmistökulttuurin lapsissa tuota piirrettä enemmän.

Olen hyvin sensitiivinen ohjaaja, mutta aina siinä on kehitettävää, että huomaa jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet oppimisen suhteen. Ja ohjauksessa osaisin ottaa huomioon erilaiset oppijat esim. ohjeiden antaminen yksinkertaisia sanoja käyttäen tai lauserakennetta muuttaen. Haluan myös kehittyä siinä, että osaan mennä auttamaan esim. lasta joka on jäänyt leikeissä yksin, kohdata tilanteen sensitiivisesti ja ns. näkymättömästi ohjata lapsia leikkimään yhdessä, ilman että, kukaan jää yksin.

Lähteet:

Tampereen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2017. Haettu 12.2.2018 osoitteesta

https://www.tampere.fi/tiedostot/t/D4Vtwmf8d/Tampereen_varhaiskasvatussuunnitelma_2017.pdf